24.11.2013

Ulf Löfgren x3


Haskempi näin yhdellä kertaa lukea samalta tekijältä useampi kirja, niin pääsee paremmin tutustumaan kirjailijan tuotantoon. Ja kysehän on ruotsalaisen kuvittajan ja kirjailijan tuotoksista.

Pikkukissa ja vaikeat arvoitukset

Ulf Löfgren
(Lillekatt kan många gåtor, 2000)
Mäkelä, 2000
Kirjastosta lainattu

"Kauan, kauan sitten syvällä kissojen Suurmetsän uumenissa asui pieni kissaperhe."
kirjan ensimmäinen lause

Pikkukissa oli uskomattoman utelias ja tiedonjanoisena päätti lähteä maailmalle. Uteliaisuus on yleensä hyvästä, mutta liiallisena se voi olla jopa vaarallista. Senpä takia Pikkukissa joutuikin moniin hankaluuksiin ylitsepääsemättömän uteliaisuutensa vuoksi.

Matkallaan Pikkukissa kohtaa milloin keitäkin saduista tuttuja hahmoja, jotka häntä varoittelevat tiettyihin poikkoihin menemisestä tai tiettyjen lauseiden sanomisesta, mutta tietenkin Pikkukissan on tehtävä juuri niin kuin on kielletty. Jolloin hän joka kerta tapaa pelottavan otuksen, joka esittää kolme arvoitusta. Jos Pikkukissa osaa vastata kaikkiin oikein hän pääsee jatkamaan matkaa. Joutui ihan itsekin kirjaa lukiessa arvuuttelemaan oikeita vastauksia, vaikken niin kauhean hyvä ole tämänkaltaisissa sana-arvoituksissa.

"Mikä se on, mitä ei näe silloin, kun näkee, mutta minkä näkee silloin, kun ei näe?"
tai
"Mutta mahdatko tietää, mikä kulkee talosta taloon astumatta koskaan ovesta sisälle?"

Pienet lapset tykkäisivät varmasti tästä tarinan jatkuvasta toistumisesta, mutta en voi käsittää miten kukaan osaisi vastata oikein noihin kysymyksiin. Ja minulle Pikkukissa oli ärsyttävä päähenkilö. Eikö sitä jo kerrasta opi?

Tähtiä:



Petteri ja kummallinen puutarha

Ulf Löfgren
(Peter och den gåtfulla trädgården, 1999)
Mäkelä, 2000
Kirjastosta lainattu

"Petteri oli hyvä keksimään kaikenlaista jännittävää ja hauskaa puuhaa."
kirjan ensimmäinen lause

Ihana kirja, josta ehkä jollain tavalla tuli mieleen Burnett'n Salainen puutarha.

Petteri kerää aina löytämiään esineitä talteen. Yhtenä päivänä hän tutkii huonetta, jossa ei koskaan ennen ole käynyt ja löytää sieltä pienen luukun, josta poika pääsee ihmeelliseen paikkaan. Sieltä hän löytää hahmoja, jotka ovat kadottaneet jotain omaansa - ja tässähän asiassa Petteri voi auttaa.

Todella yksinkertainen idea, mutta kyllä tämä jopa minua viihdytti :)

Tähtiä:



Tuomas ja Topi

Ulf Löfgren
(Tomas och Tobias, 1981)
Otava
Kirjastosta lainattu

"Olipa kerran kauan sitten pieni kaupunki."
kirjan ensimmäinen lause

Näiden kolmen kirjan kuvituksia jos vertaillaan, niin pidin tämän kirjan kuvituksesta ehdottomasti eniten. Tyyli tässä kirjassa oli paljon selkeämpi ja erottuvampi, joka ainakin omaa silmää miellytti.

Lähinnähän tämä on kertomus toisesta mahdollisuudesta. Tuomas uskoi Topin olevan kunnollinen lapsi varasteluista huolimatta ja halusi tarjota tilaisuuden olla kunnollisempi, sillä Topi ei välttämättä tullut niin hyvistä olosuhteista kuin Tuomas.

Tähtiä: ½

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...