8.9.2014

Minette Walters - Kuvanveistäjä


Kuvanveistäjä - Minette Walters
(The Sculptress, 1993)
Loisto, 2003
Päällyksen kuva: George Underwood
Omasta hyllystä

"Hänen lähestymistään ei voinut katsella ilman inhon puistatusta."
kirjan ensimmäinen lause

Rikoksen jäljillä -lukuhaaste osa 16

Kuvanveistäjä on saanut saman palkinnon (Edgar-palkinto 1994) kuin Bussimurha, mutta tässä tapauksessa en ihan ymmärrä perusteluja, sillä kyse ei ole maailmaa mullistavasta rikosromaanista, vaan ehkäpä jopa keskivertoa heikommasta teoksesta. Ainut mikä kirjan pelastaa ja erottaa muista on loppu, jossa pakostakin tuli mieleen jotkut Stephen King kirjat, joissa luulee, että viimein kaikki on hyvin, mutta paha jääkin vielä valloilleen. Mutta siis se, että kirja on keskiverto, mutta loppu hyvä, ei koko kirjasta hyvää. Sen pitäisi kokonaisuudessaan olla vetävä ja hyvin kirjoitettu, sillä kuka nyt lukee kolmesataa sivua vain sen viimeisen aukeaman tähden! Tämähän postaus alkoi positiivisissa merkeissä...

Olive Martin on tuomittu elikautiseen vankeuteen äitinsä ja siskonsa raaoista murhista. Hän oli silpponut ruumiit palasiksi ennen poliisien soittamista paikalle. Olive tunnusti kaiken eikä halunnut vedota esimerkiksi hetkelliseen mielenhäiriöön. Viisi vuotta tuomion jälkeen vankilaan astelee journalisti Rosalind "Roz" Leigh, joka on saanut työtehtäväkseen kirjoittaa kirjan Olivesta. Oliven kanssa käymien keskustelujen ja keräämänsä taustatietojen perusteella Roz epäilee Oliven salailevan oikean murhaajan henkilöllisyyttä.

Olivesta tuli välittömästi mieleen Hannibal, joka hänkin hallitsi keskusteluja, urkki haastattelijan yksityiselämästä ja oli muutenkin se, joka piteli kiinni langoista. Olive tuntuu katsovan suoraan Rozin läpi ja tajuaa asioiden oikean laidan kysymättä. Hän kyselee Rozin ex-miehestä, menneisyydestä, mutta omia asioita hän kertoo silloin kuin itseä huvittaa. Olive on se joka säännöt laatii. Ainut ero Oliven ja Hannibalin välillä on ulkonäkö. Olive kuvaillaan ällöttävän lihavaksi, isoksi naiseksi.

"Ei hän oikeastaan vaivautunut. Hän ei yleensä koskaan sanonut mitään, istui vain ja tuijotti muita kun he puhuivat. Ihmiset eivän oikein pitäneet siitä. Toden sanoakseni minusta tuntuu, että me kaikki vähän pelkäsimme häntä. Hän oli paljon pitempi kuin me muut."
"Oliko se ainoa syy miksi hän tuntui pelottavalta? Hänen kookkautensa?"
Geraldine muisteli. " Se oli jotenkin sellainen kokonaisvaikutelma. En oikein osaa selittää sitä. Hän oli hyvin hiljainen. Sitä seisoi juttelemassa jonkun kanssa, ja kun kääntyi, niin hän oli siinä aivan takana ja tuijotti."

Rozin vierailut Oliven luona on yksi osa kirjaa, mutta muuten Roz selvittää tapahtumia: käy jututtamassa milloin minkäkin tekosyyn varjolla Oliven vanhoja koulukavereita, naapureita, asianajajaa, poliisia - sekä painii omien henkilökohtaisten ongelmien kanssa, jotka kuitenkin jäävät kirjassa huomattavan vähälle huomiolle. Tonkiessaan vanhaa tapausta Roz tutustuu Oliven pidättäneeseen poliisiin, Hal Hawksleyyn. Hal ei enää nykyään ole poliisi vaan pyörittää ravintolaa nimeltä Salametsästäjä, joka hieman hämäräperäinen paikka on, eikä asiakkaita ravintolassa taideta juuri tavata.

Mitä olisikaan kirja naisesta selvittämässä rikosta ilman pientä romanssin poikasta ja palavaa intohimoa. Minun makuuni meni jo liian imeläksi Roxin ja Hallin suhde, jonka alussa he lähinnä tiuskivat toisilleen ja olivat kuin eivät olisi sietäneet toisiaan, mutta sitten jo alkaa kaulailu ja lempi leiskuu - siinä vaiheessa tämän kirjan pisteet laski ropisten. Jostain syystä ärsyttää aina niin suunnattomasti tämmöinen juonikuvio. Seuraavaksi haluaisin lukea niinpäin, että miesetsivä ihastuukin johonkin naiseen - paitsi siinä vaiheessa on varmaan kyse vakoojanaisesta James Bond tyyliin. Mutta siis haluaisin lukea jostain vähemmän ennalta-arvattavista suhteista.

Summa summarum: loppu on erittäin hyvä, mutta muuten liian lattea ja tavanomainen tarina, joka todennäköisesti unohtuu mielestäni aika äkkiä ja sulautuu muuhun dekkarimassaan.

Tähtiä:


 Vähän positiivisempiakin arvoita kirjasta löytyy: Leena Lumi, Kirjavalas




2 kommenttia:

  1. Kuvanveistäjä on todellakin minulle ehkä yksi parhaista dekkareista ikinä. Toisaalta, jos oikein tarkentaa, että TOP10-sarjassa, vaikka en luekaan Stephen Kingiä;) Tämä kirja kiinnostaa ja on jo kauan kiinnostanut psykologeja ja mm. ystäväni, joka on ns. alan ihminen, pitää tätä maailman parhaana dekkarina.

    Olin ennen blogiani ihan Waltersin pauloissa, mutta kaikia hänen kirjojaan en ole lukenut sentään blogin takia uudestaan. Menin kerran jopa isoon operaatioon Waltersin yksi uutuus mukanani ja sain hänen kustannustoimittajansa kautta Minetteltä 'Parane pian! -viestin. Waltersilla samat kuin minulla: Meri, koirat ja kirjat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Psykologian kannalta tästä voi hyvin aueta vaikka kuinka paljon tutkittavaa, mutta minulle ihan viihdetarkoituksena ei ollut tarpeeksi koukuttava. Mutta makuja on monia ja aina on mielenkiintoista kuulla, mistä toiset ovat pitäneet kirjassa, josta ei ehkä itse saanut niin paljon irti kuin olisi toivonut.

      Ihana tuo 'Parane pian!' -viesti! Lämmitti varmasti :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...