8.10.2014

Charlaine Harris - Verenjanoa Dallasissa


Verenjanoa Dallasissa - Charlaine Harris
(Living Dead in Dallas, 2002)
Gummerus, 2011
Omasta hyllystä

"Andy Bellefleur oli kännissä kuin käki."
kirjan ensimmäinen lause

Sookie Stackhouse -sarjan toinen osa.
Tähän sarjaan ei ollut tarkoitus tarttua vielä pitkiin aikoihin, sillä muistikuva ensimmäisestä osasta ei ollut kauhea hyvä. Halloween -haaste kuitenkin pistettiin pystyyn ja jotenkin Verijanoa Dallasissa sitten kuitenkin päätyi lukupinoon. Hyvä niin.

Alettuaan seurustella vampyyrin kanssa Sookien elämä on muuttunut. Ja se on muuttuva entisestään, kun Sookie löytää työkaverinsa murhattuna autosta työpaikkansa, Merlotte'n baarin, pihalta. Seuraavaksi Sookien kimppuun hyökkää metsässä mainadi, jonka myrkyllisiin haavoihin Sookie olisi kuollut ellei Billin vampyyriystävät olisi tehneet palvelusta ja imeneet myrkyn pois. Heidän johtajansa Eric kuitenkin vaatii vastapalvelusta, jossa Sookien kaltaisen telepaatikon ajatustenlukukykyjä tarvitaan. Sookie siis joutuu etsimään kadonnutta vampyyriä ja jäljet johtavat Dallasiin, Auringon Seurakuntaan, jonka tavoitteena on hävittää vampyyrit maailmasta lopullisesti. Vaikka he vain ihmisiä ovat, Sookien on seuralaisineen oltava varuillaan näiden fanaatikkojen kanssa.

True Blood -tv-sarjaa seurasin pienen aikaan, joten vielä tämän kirjan tapahtumat olivat ihmeen selvänä päässä, vaikka vuosia on jo kulunut. Muistan myös, että ensimmäisestä osasta en pitänyt, mutta jotain tässä välissä on tapahtunut, sillä pidin kirjasta. En rakastunut, mutta viihdyin mainiosti Sookien seurassa. Billistä en pidä televisiossa enkä kirjassa, mutta Eric sen sijaan on erittäin onnistunut hahmo kirjan sivuilla (mutta ei sekään televisiossa). Sopivan röyhkeä, omahyväinen ja karismaattinen - ja minun mielikuvituksessa myös hyvännäköinen. Hih.

Meno on railakasta ja häpeämätöntä ja kyse onkin enemmän viihdekirjallisuudesta. Ei tämä sarja mitään maailmaa mullistava ole, mutta minulle riittää, kun saan aikani kirjan parissa kulumaan hyvin. True Blood -tv-sarjaan en tule palaamaan, mutta näiden kirjojen pariin kyllä.

Tähtiä: ½

Sookie Stackhouse -sarja:

1.       Veren voima
2.       Verenjanoa Dallasissa
3.       Kylmäveristen klubi
4.       Veren imussa
5.       Verta sakeampaa
6.       Veren perintö
7.       Pahan veren valtakunta
8.       Veren sitomat
9.       Pedon veri
10.   Samaa verta
11.   Veren muisti
12.   Veri kielellä
13.   Sydänverellä
 

4 kommenttia:

  1. Mie taas tykkäsin aikoinaan tv-sarjasta enemmän. Vaikak en tosin ole näitä kirjoja lukenut vasta tähän mennessä kun ensimmäisen ja kolmannen ja ne luin englanniksi. Kirjat olivat viihyttäviä kyllä mutta eivät tv-sarjan veroisia. En tiedä johtuuko tunne osittain siitä, että tv-sarjaa katsoin ensimmäisenä niin asiat jotka kirjassa menevätkin eri tavalla tuntuivat hieman vierailta :D Aion kyllä joskus lukea tätä kirjasarjaa lisääkin. Ja toivottavasti katosa sen tv-sarjankin loppuun sillä sen katsominen jossain vaiheessa vähän jäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tv-sarja on jotenkin ällöttävä tai ainakin toisen kauden aikana meni hermot totaalisesti. Mutta sarjan tunnarihan on maailman paras! <3 Loopilla voisin kuunnella päivät pitkät ;) Ja totta tuo, jos televisiosta on nähnyt jonkun sarjan/elokuvan ja sitten vasta kirjan lukee, niin ei välttämättä tykkääkään kirjasta.

      Poista
  2. Olen lukenut kaikki osat läpi, samoin tv-sarjab, ja itse kallistun ehkä enemmän tv-sarjan puolelle. Pidin kirjoistakin, mutta minun mielestäni kirjoja on tehty hieman liikaa tuohon sarjaan. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...