11.11.2015

Nicolas Barreau - Pieni elokuvateatteri Pariisissa


"Eräänä iltana Pariisissa, noin vuosi sen jälkeen kun Cinema Paradis oli avattu uudelleen ja tarkalleen kaksi päivää siitä kun ensimmäistä kertaa olin suudellut punatakkista tyttöä ja jäänyt kuumeisesti odottamaan seuraavaa kohtaamistamme, tapahtui jotain uskomatonta."
kirjan alku

Ajatukseni menivät väkisin muutama kuukausi sitten lukemaani Punaisen muistikirjan naiseen, sillä molemmissa ollaan tunnelmallisessa Pariisissa ja pääjuoneltaankin ne ovat samankaltaisia: molemmissa etsitään kadonnutta rakkautta. Sanoisin Barreaun kuitenkin pistäneen paremmaksi.

Alain Bonnard pitää pientä ja tunnelmallista elokuvateatteria Pariisin sydämessä. Keskiviikkoisin teatterissa pyörii rakkauselokuvien sarja, ja joka viikko näytäntöön saapuu punaiseen takkiin pukeutunut nuori nainen. Ja joka kerta hän istuu samalla paikalla rivillä 17. Alain ei saa salaperäistä kaunotarta mielestään ja rohkaistuu viimein pyytämään häntä ulos. Alain ja Mélanie hullaantuvat toisiinsa, mutta seuraavaa tapaamista ei tule, sillä Mélanie katoaa. Alainin kuumeiset etsinnät eivät tuota tulosta, varsinkaan kun samaan aikaan Alainin huomion vie kuuluisa amerikkalainen ohjaaja ja hänen tähtinäyttelijänsä, jotka valikoivat uuden elokuvan kuvauspaikaksi Alainin pikku teatterin. Takakansi

"Mutta yhtäkkiä en enää ollutkaan tarkkailija, oli yltä päältä sisällä tuossa kiivaassa, odottamattomassa, pään pyörälle panevassa myllerryksessä, joka salpasi minulta hengen ja melkein vei järkenikin."

Löytyyhän kirjasta toki romantiikkaa ja kliseisyyttä, mutta muuten koin kirjan erittäinkin vetävänä ja kiinnostavana. Sen pystyi melkeinpä lukiessa kuvittelemaan mielessään valkokankaalle. Alain on romanttisten tarinoiden se ujonpuoleinen kaveri, joka kerää pitkään rohkaisua puhuakseen ihastuksen kohteelleen Melanielle ja viimein niin uskallettuaan vastapuoli kertoo tuntevansa samoin. Onnellisuudella ei ole rajoja, mutta kauaa sitä ei kestä, sillä viikkoa myöhemmin Melanie ei saavu sovittuun tapaamiseen, vaikka Alain odottaa ties kuinka kauan. Alkaa epätoivonen etsintä.

Alainin elokuvateatteriin saapuvalla kuuluisalla elokuvaohjaajalla on kumman tuttu nimi: Allan Wood. Luin itseasiassa tuon nimen aluksi väärin ja ajttelin kuinka hupaisaa on, että Barreau on ottanut romaaniinsa oikean henkilön. Mietin myös onkohan tähtinäyttelijä Soléne Avrilin esikuvana oikea näyttelijä, mutten keksinyt kuka se voisi olla.

Pieni elokuvateatteri Pariisissa on myös ylistyslaulu elokuville ja kirjan lopusta löytyykin lista Alainin elokuvateatterissa näytettävistä keskiviikkoiltojen rakkauselokuvista. Sieltä vaan noukkimaan vinkkejä romantiikan nälkään.
_______

Nicolas Barreau - Pieni elokuvateatteri Pariisissa
(Eines Abends in Paris, 2012)
Tammi, 2014
Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ½

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...