21.12.2015

Joulun 2015 kuvakirjat 1/2


Viime vuoden tapaan on tullut luettua jouluisia lastenkirjoja ihan fiilistelymielessä ja jonkinlainen joulumieli näitä lukiessa heräsikin. Muhkea joulukuusikin saatiin viimein kotiin ja taustalla soi Jouluradio - mikä sen parempaa! Kaksi päivää tosin pitää vielä jaksaa ja sitten pääsen lomailemaan.


Laulu joulun ilosta
Aina syntyy tarina, kun uusi laulu tulee esiin ja oppii lentämään korkealle ja pitkälle. Laulu ylittää kaikki ajan ja paikan, maiden ja kielten väliset rajat. Se kulkee myös oli vuosisatojen rajojen. Takakansi

Tarina kertoo Jouluyö, juhlayö -laulun synnystä pienessä tirolilaisessa Oberndorfin kylässä jouluna 1818. Jouluyö, juhlayö on yksi maailman tunnetuimmista joululauluista. Kirjan kuvitus on herkkää ja kuvat ovat mukavan isoja. Mitenkään ihmeellisesti kirjaa ei ole taitettu, mutta se selittynee sillä, että kyseinen painos on julkaistu 1990. Yksinkertainen, mutta ihan mielenkiintoinen tarina.

Laulu joulun ilosta


Nukkekodin Nellin joulu 
Nukkekodin Nelli saa jälleen tarttua tiukasti laukkuunsa ja sateenvarjoonsa ja lähteä jännittävälle retkelle ihmisten maailmaan. Joulu on tulossa, mutta nallekarhu Elmeri on kadonnut. Toki Nelli päättää etsiä ystävänsä, vaaroja ja seikkailuja pelkäämättä. Tuskinpa toista niin urheaa nukkeneitiä maailmasta löytyy! Takakansi

Nelli joutuu hurjalle matkalle ihmisten maailmaan ja hänen pitää olla hyvin varovainen, ettei tallaudu ihmisten jalkoihin tai ettei koira vie mennessään. Tunnelmallinen ja juuri tällaiset kirjat muistuttavat elämän tärkeistä asioista: ystävällisyydestä ja toisten auttamisesta. Täydellinen joulukirja.

Nukkekodin Nellin joulu


Joulupukki ja Korvatunturin väki 
Joulu on jo nurkan takana. Nyt Korvatunturilla pitäisi paiskia hommia: lukea postia, nikkaroida, ommella, askarrella ja koristella, mutta Joulupukki on vajonnut syviin pohdintoihin. Mikä Joulupukkia vaivaa, ihmettelevät tontut Oula ja Tuomo. Onneksi viisas Joulumuori tulee apuun. Takakansi

Itse tarina ei niinkään sykähdytä, se on liian lattea makuuni, mutta kuvitus nostaa pisteitä ylöspäin, erittäin näyttävää jälkeä Anima Boutiquelta! Kirjassa on hyväntuulista väkeä ja puuhaamista yhdessä. Tekee mieli itsekin hyppiä katolta lumihankeen.

Joulupukki ja Korvatunturin väki


Iivari-tonttu karkuteillä
Aputonttu Iivaria pännii - miksi hänen on aina tehtävä kaikki raskaimmat työt! Aattoilta on kiireinen, suuren kaupungin kerrostaloihin raahattavat lahjasäkit pahuksen painavia ja rappuset jyrkkääkin jyrkempiä. Sitten hän eksyy, ja alkaa huikea seikkailu. -- Takakansi

Laura Valojärven kuvitusjälki on jo tuttua Netta Walldénin ihastuttavista Ruben-kirjoista, joten osasin odottaa tunnelmallista kuvitusta. Mahtavaa nähdä Valojärven kuvitusta kerrankin enemmän värillisenä. Väripaletti on selvästi hallussa jouluisin ja lämpimin värein. Iivari-tontun hahmo on hellyyttävä suurine silmineen ja isoine nenineen. Jäin lumoutuneena tuijottelemaan kuvia, joten siinä suhteessa teksti jäi kuvituksen varjoon. Villiä menoa.

Iivari-tonttu karkuteillä
_______

Eyvind Skeie - Laulu joulun ilosta
Kuvat: Wenche Oyen
(Glade Jul, 1987)
Sley-kirjat, 1990
Kirjastosta lainattu
Tähtiä:

Faith Jaques - Nukkekodin Nellin joulu
(Tilly's Rescue, 1980)
Otava, 1981
Kirjastosta lainattu
Tähtiä:

Riina Katajavuori - Joulupukki ja Korvatunturin väki
Tammi, 2014
Kuvitustaustat: Anna Bernal / Anima Boutique
Kuvitushahmot: Kiira Kalliomäki / Anima Boutique
Kirjastosta lainattu
Tähtiä:

Raili Mikkanen - Iivari-tonttu karkuteillä
Kuvitus: Laura Valojärvi
WSOY, 2013
Kirjastosta lainattu
Tähtiä:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...