14.3.2016

Elokuvakirjoja


Seitsemännen taiteen tarinat -lukuhaasteen innoittamana etsin luettavaksi jotain muutakin kuin romaaneja. Itseltäni löytyy 1001 kirjaa, joten mielenkiinnosta tartui samankaltaiseen, mutta elokuva-aiheiseen. Olen luultavasti tuota aiemminkin selaillut, mutta en niin tarkkaan kuin nyt. Toiseksi kirjaksi valikoitui viime vuonna ilmestynyt Juri Nummelin 50 kirjaa - 50 elokuvaa, joka käsittelee nimenomaan kirjoihin perustuvia elokuvia. 


1001 elokuvaa jotka jokaisen on nähtävä edes kerran elämässään
Asiantuntijoiden kirjoittamia artikkeleita elokuvahistorian merkittävimmistä - tai muista syistä kuuluisista - filmeistä. -- Esittelee filmihistorian parhaat elokuvat yli sadan vuoden ajalta.

Kirja on yritetty tehdä niin, että jokaiselle on jotain: on klassikoita, taide-elokuvia, Hollywoodin megamenestyksiä, undergroundia ja kulttielokuvia. 1001 elokuvaan mahtuu paljon. Ei kuitenkaan kaikkia, ja välillä sitä tulikin mietittyä, miksi juuri ne tietyt elokuvat oli valittu, eikö samasta kategoriasta löytyisi parempiakin, mutta ei kai sitä kaikkia voi miellyttää.

Onhan sitä nykyään jo jonkinlainen elokuvatietämys hankittu (kiitos ystävän, joka jaksaa minua sivistää tämän asian saralla), mutta samaan syssyyn myönnän, että suurin osa teoksen elokuvista oli ihan uppo-outoja. Never heard. Osa vaikutti aika omituisilta, mutta kasaan on saatu laaja skaala vähän kaikkea, myönnän. Elokuvat on esitelty napakasti aikajärjestyksessä, joten jos joku suosikkivuosikymmen löytyy, niin helppo hypätä vaikka suoraan sinne.

Kannesta kanteen en joka sanaa lukenut, vaan uppouduin mielenkiintoisimpiin ja bongailin sieltä leffoja, jotka haluaisin nähdä. Laskin myös montako elokuvaa noista 1001:stä olen nähnyt tähän mennessä... 78. Lupaavaa.


50 kirjaa - 50 elokuvaa
Monet elokuvat perustuvat kirjaan ja osa kirjoista olisi unohtunut, jos niistä ei olisi leffaa filmattu. 50 kirjaa - 50 elokuvaa esittelee elokuvataiteen merkkiteoksia - vanhoja ja uusia - sekä kirjoja niiden takana. Mukana on klassikoita ja sitten niitä unohdettuja teoksia.

Tästä varsinkin sai loistavia vinkkejä Seitsemännen taiteen tarinat -lukuhaasteeseen tai jos on ylipäätään kiinnostunut kirjoihin perustuvista elokuvista. Käsittelin itsekin vasta hetki sitten TTT-postauksessani elokuvia, joiden takana on kirja (osa 1, osa 2). Lukulistalle nappasin ainakin (suluissa elokuva): Cornell Woolrich: Takaikkuna (Takaikkuna), Whit Masterson: Teoriat särkyvät (Pahan kosketus), Charles Webb: Miehuuskoe (Miehuuskoe) ja James Sallis: Kylmä kyyti (Drive).

Jätin välistä jotkut minulle aivan tuntemattomat ja epäkiinnostavat tekstipätkät sekä sellaiset kirjat, jotka ovat lukulistallani, sillä esimerkiksi Poikani Kevin -esittelyä menin lukemaan vahingossa vähän liian pitkälle. Jos kirja on siis lukematta - ja se on tarkoitus joskus lukea - niin kannattaa skipata kyseisen kirjan esittelyteksti, sillä niissä paljastetaan suurinpiirtein kaikki.

Teoksen lopussa on vielä luettelo toisista 50 kirjasta ja elokuvasta... sekä kolmas luettelo. Kattava listaus siis, johon voi itse paneutua ja ottaa selvää, jos kiinnostaa.
_______

1001 elokuvaa jotka jokaisen on nähtävä edes kerran elämässään
Steven Jay Schneider
(1001 movies you must see before you die, 2003)
WSOY, 2008
Kirjastosta lainattu
Seitsemännen taiteen tarinat
Tähtiä: ½

50 kirjaa 50 elokuvaa
Juri Nummelin
Avain, 2015
Kirjastosta lainattu
Seitsemännen taiteen tarinat 
Tähtiä:

8 kommenttia:

  1. Tämmöisiin kirjoihin ei tule hirveästi tartuttua, mutta voisi olla syytä. Saattaisi löytää jotain uutta elokuvalistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en juuri näidenlaisia opuksia lue, mutta ihan mukavasti aika kului näiden kanssa sekä elokuvien ja kirjojen vinkkilista kasvoi - jälleen.

      Poista
  2. Minulla on myös tuo 1001-leffakirja, pari vuotta sitten viimeksi taisin laskea, että leffoja oli nähtynä parisataa. Silloin mietin, että kirjoissa on vähän enemmän tekemistä, nyt olen ottanut kiinni ;) Leffaprojekti sen sijaan ei ole edennyt, mutta kiva olisi aktivoitua klassikkoleffojen suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, sinä oletkin vähän valveutuneempi näissä leffoissa! Suoraan sanottuna suurin osa niistä ei edes jaksa minua kiinnostaa, mutta joitain must-see-leffoja siellä toki on.

      Poista
  3. Löysin muutama viikko sitten vitosella tuon 1001-leffakirjan. Aivan upea kunto. Leffavalikoima jätti minut hieman kylmäksi, mutta pidän kirjaa silti löytönä. Luin myös tuon Nummelinin, mutta se on niin hajuton ja mauton. Jokin aika sitten luin Juha Virkin Sohvaperunan leffaraamatun ja haluaisin sen omaksi. Sen papru on uusiopaprua ei valkoista ja hienoa. Pidin tuosta kirjasta tosi paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo 1001-kirjat ovat jotenkin vaan niin komeita ja niitä on kiva selailla. Hyllyyn kun vielä saisi samanlaiset sarjakuvista ja lastenkirjoista. Sohvaperunan leffaraamattu on minulta mennyt jotenkin täysin ohi, kiitos siis vinkistä!

      Poista
  4. Kiinnostavaa, kiitos! Onhan tämä leffablogi sinulle tuttu: mainioita nuoren miehen leffa-arvosteluja, erinomaisesti kirjoitettuja http://elokuvantaikaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että kiinnosti Arja :) Pitääpä käydä tutustumassa tuohon mainitsemaasi sivuun.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...