21.8.2017

Jodi Picoult - Sisareni puolesta


Pienenä en tiennyt, miten lapsia tehdään vaan miksi.

Takakannesta: Kolmetoistavuotias Anna ei ole sairas, vaikka verensiirrot ja leikkaukset ovat hänen arkeaan. Niillä ei kuitenkaan hoideta Annaa vaan isosisko Katea, joka taistelee harvinaista leukemian muotoa vastaan. Anna itse sai alkunsa koeputkessa, kun perheeseen kaivattiin Katen kanssa geneettisesti yhteensopivaa lasta. Anna ei ole koskaan kyseenalaistanut omaa asemaansa isosiskon kudos- ja solupankkina... ei ennen kuin nyt. Anna tekee ratkaisun, jota useimmat pitäisivät ennenkuulumattomana. Hänen pätöksensä uhkaa repiä perheen hajalle ja koitua kohtalokkaaksi rakkaalle sisarelle.

Niskakarvat nousivat pystyyn kirjaa lukiessa. Anna on tehty geneettisesti täysin yhteensopivaksi Katelle. Käytännössä hän on solupankki sisarelleen, mutta herää puolustamaan itseään hämmästyttävän nuorella iällä. Vanhemmat päättävät kaikesta lapsiensa puolesta, mutta ovatko hekään aina täysin oikeutettuja siihen. Puolueettomia eivät tässä kyseisessä tapauksessa ainakaan. Katen tila vaikuttaa auttamatta koko perheeseen, eikä vanhemmilla ole aikaa katsoa Jessen, perheen vanhimman pojan, perään, sillä Katen sairaus vie heidän kaiken huomion ja energian. "Meillä jokaisella on oma rooli. Kate on näytelmän martyyri. Meikäläiselle kuuluu toivottoman tapauksen osa. Ja sinä, sinun pitää esittää rauhanturvaajaa." Muut asiat eivät tunne niin tärkeiltä sen tosiasian rinnalla, että heidän tyttärensä voi kuolla.

Sisareni puolesta saa pohtimaan hankalia moraalisia asioita, joihin ei tunnu olevan yhtä täysin oikeaa vastausta. Monet kertojaäänet saavat lukijan asettumaan milloin kenenkin saappaisiin ja maailma ja ratkaisut näyttäytyvät kaikkea muuta kuin mustavalkoisilta. Jokaisen valintoja ja ajatuksia pystyy halutessaan ymmärtämään, vaikka ei olisikaan samaa mieltä.

"Vaikka olen jo yhdeksännellä kuulla ja minulla on ollut yllin kyllin
aikaa haaveiluun, en ole oikeastaan ajatellut tulevaa vauvaa
lainkaan omana itsenään. Mielessäni on ollut vain se, että tämä
tytär voi pelastaa sen tyttären, joka minulla jo on."

Tuntuu kuitenkin kovin epäeettiseltä, että lapsen hankkimisen lähtökohta on ollut puhtaasti toisen lapsen pelastaminen. Missä ihmisarvo - varsinkin kun kyse ei ole vapaasta tahdosta? Tilanne ei ole kenellekään helppo kun vaakakupin toisella puolella on juuri ja juuri hengissä oleva Kate, jonka elämä riippuu Annasta - tai tarkemmin ottaen siitä, mitä tämä pystyy sisarelleen luovuttamaan omasta kehostaan - oli sitten kyse verestä tai luuytimestä. Lainsäädännön kun pitäisi estää ihmisten käytön laboratoriorottien tapaan. "Kertokaa sitten meille, kuinka helvetissä Anna Fitzgereldista tuli väliinputoaja?"

Sivussa kulkee tarina Campbellista ja Juliasta, joilla on yhteistä historiaa. Nyt kun Anna on palkannut Campbellin asianajajakseen ja Julian valikoituessa Katen edunvalvojaksi, he kohtaavat kymmenien vuosien jälkeen. Pieni jännittävä juonne oli Campbellin palveluskoira, jonka tarpeellisuutta kyseenalaistaville mies antaa aina eri syyn. Mihin Campbell koiraa oikeasti tarvitsee oli päivän polttavin kysymys.

"Meidän perheessä normaalitilanne on kuin liian lyhyt peitto
- joskus sen alla tarkenee ihan hyvin, mutta toisinaan tulee
 
hytisyttävän kylmä. Pahinta on, ettei koskaan tiedä 
kumpivaihtoehto toteutuu."

Kirjan yllättävä loppu ei ollut yhtään sellainen kun ajattelin, vaikka pidinkin sitä turhan sensaationhakuisena. Moniulotteinen kertomus pohtii moraalia ja etiikkaa, eikä sen lukeminen ollut helppoa.
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
★½
Jodi Picoult - Sisareni puolesta
(My Sister's Keeper, 2004)
Karisto, 2006
Omasta hyllystä

18.8.2017

Elokuun lukumaraton - yhteenveto


18.45
Aloitan virallisesti maratonin ja jonkun noista ylläolevista nappaan lukuun ensimmäiseksi. Eväätkin on kasassa, joten tästä se alkakoon! Kunhan olen käynyt ensin tutkailemassa mitä muihin blogeihin kuuluu.

PS. Lukusuunnitelmani voi käydä kurkkaamassa edellisestä postauksesta.

23.00
Aloitin Agatha Christien Sinisestä junasta, jota ei ollut paljoa jäljellä ja luin sen loppuun. Hyvä  hämäävä taktiikka, sillä nyt jo tuntuu että on edistynyt superpaljon 😂 Jatkoin Maresia puoleen väliin ja Uppo-Nallea muutaman luvun. Luvassa on vaikka minkälaista seikkailua. Yritin aloittaa Onettia, mutta näin väsyneessä mielentilassa se ei napannut ja päädyin lukemaan Gavaldan Kimpassa-kirjaa, joka on edistynytkin mukavasti. Jatkan vielä hetken, mutta yritän olla valvomatta liian myöhään, ettei unirytmi mene aivan sekaisin.


11.50
Luin eilen vielä puoleen yöhön Gavaldania ja Marvelsia, sillä en malttanut pysyä siitä erossa. Sitten menin sitten kiitollisena nukkumaan. Heräsin kymmeneltä ja jatkoin Marvelsilla, joka on sekin kohta lopussa! Toisaalta en haluaisi sen loppuvan ollenkaan, todellinen taituri tuo Selznick. Aamupalalla jatkoin Maresia. Siitäkin on enää pari parikymmentä sivua jäljellä, mutta piti nyt tässä välissä tulla päivittämään kuulumiset 😊 Olen innoissani tämän päivän lukusuunnitelmista, joten lähdenkin tästä jatkamaan. Adios!

15.20
Loppuun olen ehtinyt lukea Marvelsin, Maresin ja Uppo-Nallen ja hotkaisinpa yhdeltä istumalta
Onetin Sitten kun -kirjan eilisestä epäonnistuneesta aloittamisyrityksestä huolimatta. Jeejee. Jatkoin
Gavaldanilla ja kirja on onnistunut saamaan minut täysin koukkuun. Todella lämminhenkinen ja hauska kirja! Maraton alkaa olla jo lopussa, joten aloitan seuraavaksi Hanna Haurun Jääkannen, sillä sen näyttää sen verran nopealukuiselta, että uskon saavani sen vielä luettua.



18.45
Noniin. Kesän lukumaratonini on pulkassa, eikä lukuähkyä näy lainkaan! Voisin jatkaa putkeen vaikka vielä toisen mokoman. Jääkannen sain luettua loppuun asti ja ehdinpä vielä leppoisasti lukea parvekkeella Kimpassa-kirjaa ja Tuulen varjoa. Nyt on todellinen voittajafiilis, kun sai uskomattoman monta kirjaa luettua loppuun, vaikka jotkut aloitin vasta maratonin aikana.

 
Lukumaratonin saldo

Loppuun luetut
Agatha Christie: Sininen juna (66s)
Maria Turtschaninoff: Maresi (138s)
Elina Karjalainen: Uppo-Nalle ja setä Tonton (141s)
Brian Selznick: The Marvels (154s)
Juan Carlos Onetti: Sitten kun (94s)
Hanna Hauru: Jääkansi (117s)

Kesken jääneet
Anna Gavalda: Kimpassa (180s)
Carlos Ruiz Zafon: Tuulen varjo (56s)

Yhteensä 946 sivua

Todella mukava saldo tuli. 800-900 sadan välillä on edellisetkin maratontulokset olleet. Jonkinlaista yhteispostausta on varmasti noista kirjoista luvassa, koska muuten olisin ihan pulassa, kun ilman näitäkin on jo viisi kirjaa odottelemassa 😀  

Tsemppiä vielä muille maratoonareille!

17.8.2017

Maratonin lukusuunnitelmat

Kaksi edellistä blogistanian lukumaratonia ovat harmillisesti jääneet välistä kokonaan muiden menojen takia, mutta tähän kesän kolmanteen ehdin viimein osallistua! Maratonia emännöi MarikaOksa ja vielä ehtii mukaan, jos mieli tekee. En ole vielä lyönyt lukkoon aloitusajankohtaa, kun viikonloppumenot on vähän auki, mutta kyllä minä lukemiselle varmasti raivaan aikaa, sillä olen kovasti odottanut pääseväni osallistumaan muiden mukana lukukekkereille.

Keskeneräisten pino on ollut koko kesän laittoman suuri ja olisi helpottavaa saada sitä viimein pienemmäksi. Olen saanut monta luettua loppuunkin, mutta sitten jotenkin kummasti tartun heti uuteen kirjaan ja näin ollen pino ei pienene yhtään! Niin makaa kuin petaa.... Teen maratonista vielä erillisen päivittyvän postauksen edelliskerroista tuttuun tapaan.








Kuvista näkee (kunnianhimoiset) lukusunnitelmani. Paljon on siis noita keskeneräisiä kirjoja odottamassa ja toivon saavani loppuun ainakin Christien Sinisen junan, Selznickin upean Marvels-kirjan ja Turtschaninoffin Maresin. Otin mukaan myös kolme aika lyhyttä romaania, jotka uskoisin hotkaisevani yhdeltä istumalta. Uskaltauduin lisäksi lukemaan taas englanniksi ja kirja on Kingin Carrie. Prom night lähestyy, apua. Tuulen varjoakin olisi mahtava edistää (ei ongelmaa!), sillä kohta ilmestyy suomeksi sarjaan neljäs osa ja haluaisin lukea sen heti tuoreeltaan.


Sarjakuvia ei tällä kertaa ole mukana, mutta lastenkirjat ajavat saman asian. Olen varannut kirjastosta koko Heinähattu ja Vilttitossu -sarjan, joten lukemista riittää. Ja edistyypä kertaheitolla Suomi100-haaste, josta olen auttamatta jäänyt jälkeen. Kesällä olen lukenut laiskasti kotimaisia.

Huomaan taas lukusuunnitelmien paisuneen hyvin suureellisiksi, mutta eipähän tule tilannetta vastaan, että mitähän seuraavaksi lukisi!

Rentouttavaa lukumaratonia!
 

13.8.2017

John Boyne - Poika vuoren huipulla


Vaikka Pierrot Fischerin isä ei kaatunutkaan ensimmäisessä
maailmansodassa, Pierrot'n äiti Émilie väitti aina, että sota
oli se, joka vei häneltä hengen.

John Boynelta on suomennettu monia kirjoja, joista olen lukenut vain Poika raidallisessa pyjamassa -romaanin ennen blogiaikaa. Muistan vahvasti sen olleen koskettava pieni kirja maailman julmuudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta. Tänä vuonna suomennettu Poika vuoren huipulla on sitä kaikkea samaa, mutta nyt näkökulma on pojalla, joka kasvaa pahaan ymmärtämättä tekojensa seuraamuksia ennen kuin on liian myöhäistä.

Takakannesta: On vuosi 1936. Seitsemänvuotias Pierrot jää orvoksi ja joutuu jättämään taakseen kotikaupunkinsa Pariisin ja parhaan ystävänsä, naapurissa asuvan Anshelin. Kovia kokenut Pierrot lähetetään asumaan tätinsä luokse Saksaan, salaperäiseen taloon vuoren huipulle. 

Berghofiksi kutsutussa talossa Pierrot saa uuden nimen ja neuvon unohtaa lapsuutensa Pariisissa. Erityisesti hänen tulisi välttää mainitsemasta ystäväänsä, juutalaista Anshelia – varsinkin talon isännän kuullen! Vähitellen Pierrot oppii talon tavoille ja epävarma poika muuttuu uutta uniformuaan ylpeänä kantavaksi Pieteriksi. --

Toinen maailmansota ei konkreettisesti ulotu vuoren huipulla olevaan taloon, jossa Pierrot asuu suojassa. Ainut merkki ulkomaailmasta on talon isännän käynnit ja hänen korkea-arvoiset vieraansa, jotka tekevät päätöksiä tuhansia ihmisiä koskien. Boyne kuvaa hienosti nuoruutta ja sen iän alttiutta vaikutuksille ja radikaaleille mielipiteille. Hyvienkään ihmisten olemassaolo ympärillä ei estänyt mustavalkoisen maailmankuvan kehittymistä. Pierrot omaksuu ylöspäin katsomansa ihmisen voimakkaat mielipiteet miettimättä sen pidemmälle, eivätkä hyvän asian puolesta olleet selittäneet Pierrotille tarpeeksi maailmasta ja omista näkökulmista.



Boynen tyyli ei ole liian ahdistavaa lukea, vaikka kaipasinkin vielä syvempiin vesiin pulahtamista. Niille, jotka eivät kaipaa liian rajuja ja synkkiä kuvauksia tuosta ajasta, on kirja varmasti sopivaa luettavaa. Poika vuoren huipulla on pieni, mutta sitäkin tärkeämpi kirja historian vääryyksistä, joiden ei pitäisi enää koskaan toistua, mutta jotka saavat silti yhä uusia muotoja tässä maailmassa ja nyt.

"Älä ikinä teeskentele ettet tiennyt, mitä täällä tapahtui.
-- Se olisi kaikkein pahin rikos."
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
★½
John Boyne - Poika vuoren huipulla
(The Boy at the Top of the Mountain, 2015)
Bazar, 2017
Arvostelukappale

10.8.2017

Tove Jansson - Bulevardi ja muita kirjoituksia


Bulevardi syntyi taatusti Pariisissa. Eivätkä sen jälkeläiset koskaan vedä vertaa kantaäidilleen, joka lakkaamatta kasvaa ja säkenöi, kruunaa öiset fasadinsa leiskuvien valomainosten tiaralla ja asfalttinsa autojen tiheällä lamppuvirralla.

Osa Tove Janssonin teksteistä on jäänyt tuntemattomaksi ja Bulevardi ja muita kirjoituksia kokoaa ne yksiin kansiin. Kirja pitää sisällään novelleja ja esseitä sekä Janssonin kuvituksia lehtiteksteihin ja muita piirroksia. Jälkisanat on kirjaan kirjoittanut kokoelman toimittaja ja suomentaja Sirke Happonen, joka kertoo tekstien yhteydestä julkaisuaikaansa sekä Janssonin muuhun tuotantoon ja elämään.

Takakannesta: Moni varhaisnovelli sijoittuu Euroopan kaupunkeihin; ne kertovat rakastavaisista ja nuorten taiteilijoiden kommelluksista Pariisissa, syrjäytyneen naisen Veronasta tai yksinäisestä miehestä Dresdenin rautatieasemalla. Hilpeässä helsinkiläiskertomuksessa kamppaillaan vuokrahuoneesta ja siitä, kuka hakijoista on hiljaisin.

Kokoelma sisältää myös jo kokeneen ja muumeista kuuluisaksi tulleen taiteilijan pohdiskelevia esseitä. 1960- ja 1970-luvun teksteissään Jansson pohtii muun muassa lastenkirjailijan tarkoitusperiä sekä paikkaa, jossa ihmisen on hyvä olla. Miten saari muuttaa asukkiaan? Entä millaisia taloja ei pidä rakentaa?



Kirjassa on kirjoituksia aina 1930-luvulta lähtien, jolloin Jansson kirjoitti lehtiin, joita hän myös kuvitti. Kokoelman ensimmäisen novellin, Pariisiin sijoittuvan Bulevardin, Jansson kirjoitti 20-vuotiaana.

Novellissa "Parta" nuori nainen Kristina tutustuu boheemiin maalariin, joka parrakkaalla olemuksellaan saa naisen pauloihinsa. "Hän oli rakastunut rakkauteen tai ehkä pikemminkin romantiikkaan, mutta sitä hän ei tiennyt." Nuoruuden huuma saa kyytiä, kun Kristina näkee maalarin ilman partaa. Mies näyttää aivan tavalliselta ja ensimmäistä kertaa Kristina tarkastelee häntä kriittisesti tuntien olonsa pettyneeksi.

"Vuokrataan huone" -novellissa kertoja on asuntoa vailla. "Millaista se on, ei voi kuvitellakaan, jos ei itse ole sitä kokenut. Ensimmäinen hakukierros on täynnä vilpitöntä optimismia, löytöretki, joka muuttuu parin päivän päästä suunnittelemattomaksi paniikiksi ja jättää jälkeensä masennusta ja ihmisvihaa." Asunnonhakijoita on paljon ja vuokranantajalle on annettava kuva siitä, että on paras hakija. Keskinäinen kilpailu hakijoiden välillä on jo kovaa rappukäytävässä, eikä kertojan maalaristatus ole kovin vakuuttava muiden rinnalla.



Viimeisin teksti, "Kerran puistossa", on kirjoitettu 81-vuotiaana ja siinä Jansson pohtii ideapulaa. Kertoja ei tiedä enää mistä kirjoittaa ja suhtautuu ideoihinsa hyvin kriittisesti. Bulevardi ja muita kirjoituksia laajentaa kuvaa Janssonista kirjailijana ja onhan hän ollut todella lahjakas niin kirjoittamisen kuin taiteenkin alalla. Hän kohtelee novelliensa henkilöitä lempeästi, mutta totuudenmukaisesti ja tulkitsee taitavasti ihmismieltä.
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Tove Jansson - Bulevardi ja muita kirjoituksia
(Bulevarden och andra texter, 1934-1995)
Tammi, 2017
Arvostelukappale

8.8.2017

Chris Riddell - Ottilia menee kouluun


Ottilia asui asunnossa 243 P. V. Puuskulaisen tornissa, jota
sanottiin Pippurimyllytaloksi, koska se näytti sellaiselta.

Ihastuin Ottiliaan jo ensimmäisen kerran tavatessamme, joten olen innoissani, että sarjaa on päätetty suomentaa lisää. Englanniksi osia on ilmestynyt jo neljä. Chris Riddell on kirjoittanut ja kuvittanut myös Ada Gootti -sarjaa.

Ottilia ja Mauri-herra ovat jälleen mysteerien äärellä. He tapaavat puistossa Seela Forström-Lauristo III:n ja tämän patagonianponin Möpön. Ottilia viettää siitä lähtien paljon aikaa Seelan kanssa, kunnes uuden ystävän on mentävä kouluun. Kekseliäs Ottilia kirjoittaa vanhemmilleen ja pyytää päästä myös kouluun. Pian hän on jo koulubussilla matkalla kohti Alli B. Salon koulua.

Sisäoppilaitos on tarkoitettu erilaisesti lahjakkaille oppilaille ja Ottilia pelkää, ettei hänellä ole lahjoja. Muita oppilaita taas pelottaa Seelan kertomat kummitusjutut koulussa vaeltavasta kummituksesta, varsinkin kun kaikenlaista kummaa alkaa tapahtua. Ottilia ja Mauri-herra päättävät napata kummituksen.

 

Mauri-herra on surullinen Ottilian uudesta ystävästä, sillä hän ei haluaisi jakaa Ottiliaa kenenkään kanssa. Ottilian nukkuessa Seelan kanssa samassa ylellisessä makuuhuoneessa joutuu Mauri-herra muiden lemmikkien joukkoon Itäsiiven pilttuisiin. Ei ole ihme, että Mauri-herra kaipaa ystäväänsä, sillä Ottilialla ei näytä olevan kauheasti aikaa hänelle koulun pitäessä tytön kiireisenä. Mauri-herra on tehnyt itsekseen salapoliisitöitä etsiessään Ottilian erilaista lahjaa ja törmännyt mielenkiintoisiin asioihin, mutta Ottilia ei ehdi kuunnella.

Ottilia menee kouluun on suloinen kirja koti-ikävästä, omista vahvuuksista ja ystävyydestä. Yhtä tärkeitä tekstin rinnalla ovat Riddell taidokkaat kuvat, jotka herättävät hauskan tarinan eloon.
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Chris Riddell - Ottilia menee kouluun
(Ottoline Goes to School, 2008)
Gummerus, 2017
Arvostelukappale

6.8.2017

Hel-YA-kirjallisuustapahtuma





Ensimmäistä kertaa Suomessa järjestettyä Hel-YA-tapahtumaa (Helsinki Young Adult Literary Convention) vietettiin eilen Helsingin Suvilahdessa, Ravintola Lämmössä. Se keskittyi nimensä mukaisesti ya-genreen, joka ei Suomessa ole vielä niin suuri ilmiö kuin ulkomailla. Koska joukossa on voimaa, kokoonnuimme osan kirjabloggareiden kanssa jo ennen tapahtumaa ja teimme täsmäiskun paikan päälle.

Tapahtuman alkaessa pieni tupa oli täynnä porukkaa. Ohjelmassa oli erilaisia paneelikeskusteluja mm. fantasiamaailmoiden synnystä, siitä kuka kirjoittaa ja kenelle, fantasiakirjaillisuudesta tänään ja vinkkejä kirjailijaksi haluaville. Mukana oli videoterveisiä ulkomaisilta kirjailijoilta sekä Holly Bournen Skype-haastattelu. Kirjailijoista mukana oli mm. Erika Vik, Salla Simukka, Emmi Itäranta, Mintie Das, Siri Kolu, Elina Rouhiainen, Juuli Niemi, Johanna Valkama, Katri Alatalo, Elina Pitkäkangas, Sini Helminen ja Antti Halme. Jopa kuudelta ensiksi mainitulta olen ehtinyt kirjan lukea, Simukalta useamman.



Hel-YA oli hyvin lämminhenkinen ja mukava kirjatapahtuma. Siellä käytiin todella kiinnostavia ja intensiivisiä keskusteluja aiheista, jotka ovat viime aikoina olleet pinnalla. Nuorten aikuisten kirjallisuuden leikkikenttä on rajaton ja sen tarjoamissa mahdollisuuksissa on hyvä käsitellä rankkoja ja mielipiteitä herättäviä aiheita. Loppupuolella iski pienoinen väsymys ja energiavaje, sillä kuuteen tuntiin mahtui paljon kaikkea - ja ihan liikaa paikallaan istumista. Toivottavasti tämä tapahtuma saa jatkoa ensikin vuonna ja tavoittaa lisää yleisöä säilyttäen silti ihanan kotoisan fiiliksensä.

Kiitos kaikille ihanille bloggareille seurasta, oli jälleen tosi mukavaa tutustua uusiin naamoihin ja nähdä vanhoja tuttuja! 😃 Nähdään viimeistään taas kirjamessuilla!

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
 
Lukulistalle jäi kummittelemaan

Erika Vik: Seleesian näkijä (#2)
Elina Rouhiainen: Uhanalainen (#2)

Johanna Valkama: Linnavuoren Tuuli
Katri Alatalo: Käärmeiden kaupunki
Holly Bourne: Oonko ihan normaali
Elina Pitkäkangas: Kuura
Sini Helminen: Kaarnan kätkössä






3.8.2017

RETKELLÄ: Muumimaailma ja Eriskummallinen kahvila

Pääsin ensimmäistä kertaa käymään Naantalin Muumimaailmassa. Paljon oli nähtävää, mutta yllättävän nopeasti kaikki sai koluttua läpi, alue ei nähtävästi ollut niin jättimäisen suuri kuin olin etukäteen ajatellut. Oli Muumitalo, uimahuone, poliisiasema, Nuuskamuikkusen leiri,  laiva, Hemulin talo ja puutarhavaja ja vaikka mitä. Ihmeteltävää riittää ja kiitettävästi tuli räpsittyä kuviakin, joten antaa siis kuvien puhua puolestaan.


Muumitalon sisään pääsi käymään aina sinne huipulle asti. Sieltä löytyi asukkaiden huoneita, keittiö ja ullakko. Pääsin todistamaan myös pientä draamaa Muumilaaksossa, kun Vilijonkka ja poliisit kuulustelivat Haisulia Muumipeikon nyyhkyttäessä vieressä. Oli hauskaa, kun hahmot pyörivät ihmisten seassa rooleilleen omistautuneina. Hieman syrjemmässä, puiden keskellä oli mm. noidan ja Aliisan talo, Yksinäiset vuoret ja hattivattien luola. Lapsille näytti olevan paljon tekemistä ja tutkailtavaa.


Päivän kohokohta oli melkeinpä retken loppupuolella, kun löysimme riippukeinut, jossa oli hyvä lepuuttaa väsyneitä jalkoja ja lukea vähän Muumi-kirjaa. Katsottiin myös Teatteri Emmassa hyväntuulinen esitys Muumit ja suuri Dronttijahti.

Jos ei Muumimaailmaan saakka jostain syystä pääse, niin muumitunnelmaa löytyy myös Naantalin keskustassa (Kaivokatu 5) olevasta Eriskummallisesta kahvilasta. Sieltä löytyy kaikenlaisia yksityiskohtia liittyen muumeihin. Jokainen huone on kuin oma maailmansa. Katossa leijuu kuumailmapallo ja vitriinissä Muumilaakson Sanomat.

1.8.2017

Astrid Lindgren - Saariston lapset


Menepä Tukholmassa jonakin kesäaamuna Strandvägeniin katsomaan,
onko siellä pieni valkea saaristolaiva, jonka nimi on Saltkråkan 1.

Yksi tämän vuoden parhaita kesäkirjoja on varmasti juuri lukemani Astrid Lindgrenin Saariston lapset, jonka ilmestymisvuonna esitettiin myös samanniminen TV-sarja, jonka Lindgren oli käsikirjoittanut. En ollut (tietääkseni) lukenut kirjaa aiemmin enkä tv-sarjaakaan nähnyt. Herkät kuvitukset kirjaan on tehnyt Ilon Wikland.

Takakannesta: Pieni valkea saaristolaiva "Saltkråkan 1" lähtee laiturista joka kesäaamu kello kymmenen kohti kaukana avomeren äärellä olevia saaria. Aurinko on jo alhaalla, kun laiva ehtii viimeiseen laituriin, Saltkråkaniin. Eräänä päivänä saarelle saapuu Melkersonien tukholmalaisperhe. Kesäkodiksi vuokratttu Vanha Nikkarila osoittautuu aivan erilaiseksi taloksi kuin kiinteistönvälittäjä oli kuvaillut. Mutta viikon kuluttua perheestä tuntuu kuin he olisivat asuneet Saltkråkanissa aina. Yhtä ihastuttava kuin saari on sen väki, joka ottaa suojelukseensa äidittömän kaupunkilaisperheen.

Kirja kertoo Melkersonien perheestä, johon kuuluu isä, kolme poikaa ja heidän 19-vuotias isosiskonsa Malin. Heidän elämästään saarella ei kuitenkaan voi lukea ottamatta mukaan tomeraa Pampulaa ja Laivuri-koiraa, joka seuraa emäntäänsä uskollisesti vaikka maailmaan ääriin. Saarella kun eletään, niin tarinoissa on vahvasti mukana luonto ja eläimet. Perheen nuorin, 7-vuotias Pelle, onkin varsinainen eläinihminen, joka pitää ampiaisiakin kotieläiminä.



Saariston lapset on aivan ihana, ylitsevuotavan onnellinen kirja, joka on täynnä iloa ja välittämistä. "Olisi ollut hulluutta nukkua, kun saattoi maata valveilla ja olla niin läpeensä, aina varpaisiin asti onnellinen ja tietää että tuo pehmeä, lämmin, joka hänellä oli vieressään, oli Jumjum, hänen oma koiranpentunsa. Että saattoikin oll näin hirvittävän onnellinen!" Pelkkää iloa ei elämä ole, sillä kansien välistä löytyy myös surua, luopumista.

Saaren asukkaat ovat omia persooniaan jokainen ja Lindgren on kuvannut heidät taitavasti. Melkerien elämänfilosofian omaksuisi mielellään itselleenkin: "Oli väärin murehtia tulevista päivistä. Täytyi nauttia kuluvasta hetkestä, aurinkoisista aamuista kuten tämä. Silloin elämä on yhtämittaista onnea, selitti Melker." Saariston lapsien luona vierailun jälkeen maailma tuntuu taas astetta paremmalta paikalta.

"Mutta nyt tuli ilta, joka vapautti ja selkiinnytti, ja hän antoi itselleen
anteeksi kaikki tyhmyytensä. Elämä on itse asiassa hieno juttu, yhtenä
hetkenä itkua ja hammastenkiristystä, seuraavana ihmeellistä iloa ja
kaikenlaista mukavaa, kuten vastasavustettua silakkaa, voita ja uusia perunoita."
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Astrid Lindgren - Saariston lapset
(Vi på Saltkråkan, 1964) 
Kuvitus: Ilon Wikland
Wsoy, 1965
Kirjastosta

28.7.2017

Mintie Das - Storm Sisters: Kuohuva maailma (#1)


He soutivat ääneti. Kasvava kuu ei juuri valaissut,
mutta vesillä heidän oli aina helpompi olla.

Huomaan kantaneeni kirjastosta kotiin kasan nuorten- ja YA-fantasiaa, joten luvassa taitaa olla tuhti sukellus noihin maailmoihin. Laajennan tässä samalla pikku hiljaa omaa lukumukavuusaluettani. Nykyisin Suomessa asuvan Mintie Dasin Storm Sisters -sarjan aloittaa tyttöpiraateista kertova Kuohuva maailma.

Takakannesta: Viisi nuorta tyttöä matkaa yksin maailman merillä. He ovat naamioituneet merirosvoiksi suojellakseen itseään vaaroilta ja vihollisilta, mutta se ei riitä. Vauhdikas pakomatka alkaa 1780-luvun Shanghain hämyisiltä kujilta ja oopiumiluolista, vie heidät halki Intian valtameren aina Malediiveille ja Arabian niemimaalle asti, eivätkä edes myrskyt ja huimat meritaistelut pysty katkaisemaan matkantekoa.

Pystyvätkö tyttöpiraatit pelastamaan kuninkaallisen merialuksen, saati itsensä? Onko sittenkään hyvä idea liittoutua kapinallisten poikien kanssa, jotka jakavat tyttöjen menneisyyden salaisuudet? Ja tärkein kysymys kaikista: mitä heidän vanhemmilleen ja muille stormilaisille tapahtui?


Stormit ovat suuri joukko merten suojelijoita, joiden tehtävänä on suojella hädässä olevia ja tuhota viholliset. He tulevat eri puolilta maailmaa ja heillä on laivoja kaikilla merillä, joista osa on kuin kaupunkeja tyrmine, kirjastoineen ja sekatavarakauppoineen. Stormit myös puhdistavat käyttövesiä lirium-nimisellä kasvilla, jota löytyy hankalasti veden alta. Ruumiillisen harjoittelun lisäksi tärkeää ovat ankarat moraalisäännöt ja henkiset voimavarat. Stormilaisuus ei ollut suorittamista, ihminen itse oli Storm.



Tuhon päivänä kaikkiin Stormien laivoihin hyökättiin ja stormit lakkasivat olemasta. Kasvottomat sotilaat tappoivat tyttöjen vanhemmat ja nyt Charlie, Sadie, Liu, Raquel ja Ingela ovat yrittäneet selvittää kuka iskun takana oli. 17-vuotias poikamainen Charlie on laivan vanhimpana kapteeni. Keskimmäisiä ovat kirjaviisas ja huolehtivainen Sadie, järkevä Liu ja eläväinen Raquel sekä joukon nuorimpana 11-vuotias Ingela, arvaamaton kauhukakara.

Kuohuva maailma on vauhdikas meriseikkailu, jonka paras puoli on jämäkät tytöt ns. miesten maailmassa. "Kun hänen vuoronsa koittaisi, hän ei olisi läheskään yhtä kiltti. Senpä tähden tytöt kaikkine tunteiluineen ja moralisointeineen eivät kuuluneetkaan merelle." Kirja tarjoaa raikkaan oloisen näkökulman. He eivät haikaile prinsessalaivojen perään tai pelkää toimintaa. Yhdessä he selviävät kaikista vastoinkäymisistä ja voivat luottaa täysin toisiinsa.

Romaania rytmittää tyttöjen lyhyet lokimerkinnät lukujen alussa. Periaatteessa tämä kai on young adult-kirja, mutta omaan makuuni tuntui enemmän nuortenkirjalta. Voisinpa nuorentaa itseäni kymmenen vuotta, sillä nyt en voinut olla huomaamatta kirjan lapsellisuuksia ja turhan selittelevää kieltä.
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mintie Das - Storm Sisters: Kuohuva maailma
(The Sinking World, 2014)
Tammi, 2016
Kirjastosta

26.7.2017

John Green - Tähtiin kirjoitettu virhe


Talvi lähestyi loppuaan, olin kuudentoista, ja äiti
tuli siihen tulokseen, että olin varmasti masentunut.

Omassa hyllyssäni on majaillut jo pitkään John Greenin Tähtiin kirjoitettu virhe, mutta jostain on päähäni pinttynyt ajatus, etten välttämättä pitäisi siitä. Ajattelin sen varmaan olevan niitä tavanomaisia teininyyhkytarinoita, jotka kaikessa melankolisuudessaan saavat vain pyörittelemään silmiä. Tähtiin kirjoitettu virhe ei ole mitään sellaista. Se on itseironinen, hauskakin ja koska puhutaan syövästä, niin tietysti surullinen. Toisille itkettävä. Romaani on kuitenkin enemmän voimauttava kuin masentava kuvaus sairaasta nuoresta.

Hazelin äiti haluaisi kovasti tyttärensä saavan elää normaalia teinin elämää, johon kuuluu kaverit ja ulkona käyminen. Ylipäänsä elää elämää. Ei täysin mutkaton juttu, sillä Hazelilla on ollut kilpirauhassyöpä, mutta nyt hänellä on kehkoissa etäpesäkkeitä, joiden takia hän vetää perässään pientä happisäiliötä. Hän pysyy enimmäkseen neljän seinän sisällä lukien ja miettien kuolemaa.


Äidin aikaansaannoksena Hazel käy vertaistukiryhmässä kerran viikossa muiden nuorten syöpäkuntoutujien kanssa, jotka tosin vaihtuvat koko ajan - kuoleman sivuvaikutusta. Siellä hän tutustuu Augustukseen, jolla on ollut luusyöpä, mutta joka on tullut ryhmätapaamiseen kaverinsa pyynnöstä. Augustuksesta tulee paras asia Hazelin elämässä ja päinvastoin.

"Minua olisi voinut hermostuttaa - istuin sentään tuntemattoman pojan autossa matkalla hänen kotiinsa tuskallisen tietoisena siitä, että romukeuhkoni haittaisivat sopimattomien lähentelyjen torjumista, mutta hän ajoi niin ällistyttävän huonosti, etten voinut ajatella mitään muuta."

Tärkeässä asemassa on myös Hazelin pakonomainen tarve saada tietää mitä hänen lempikirjansa, Peter Van Houtenin Viistoa valoa, lopussa oikeasti käy. Onko Hollantilainen tulppaanimies ketku ja mitä tapahtuu Annan hamsterille? Greenin kirja tuntuu aidolta, se ei yritä liikaa tai tunnu pelkältä itsesäälivyöryltä. Hazel tietää mitä tuleman pitää ja kenties suojakeinona suhtautuu asiaan pessimistisellä huumorilla. Augustuksen kanssa hän saa kokea tavallisempaa teinielämää.
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

John Green - Tähtiin kirjoitettu virhe
(The Fault in Our Stars, 2012)
Wsoy, 2013
Omasta hyllystä

21.7.2017

Paula Silvonen - Nukkemestari


"Perron katoamisesta oli kulunut viikko, kun yöpakkaset tulivat.
Aloin ymmärtää, että päiväni olivat luetut. Talvi tulisi aikaisin."

Nautin monestakin kirjasta, jota luen, mutta harvoin hurmioidun täysin. Nukkemestari vei mennessään ja tykkäsin kun kirja möllötti lukupinossa keskeneräisenä, sillä tiesin että meillä oli vielä yhteistä aikaa jäljellä. Hyvien tarinoiden ei soisi koskaan päättyvän.

Kahdeksan vuotta sitten Tuhka karkasi orpokodista ja kaiveli tunkioita selviytyäkseen. Hän löytää pelättyjen nekromantikkojen killan luota paholaista esittävä marionetin ja nukke lumoaa hänet. Sinä iltana Tuhka päättää tulla nukkemestariksi ja aloittaa esiintymiset kauppatorilla. Hän tuo sadun ihmisten kovan elämän keskelle, mutta rahaa sillä on vaikea ansaita, kunnes hän tapaa Perron.

"Olin aina ollut häilyväinen tunteissani - vuoroin syvällä murheen
alhossa, vuoroin ylitsevuotavan riemukas - mutta tiesin, että
halusin takertua ajatukseen Perron rakkaudesta."

Kauppiaskaravaanin mukana kaupunkiin tulleelle Perrolle kuuluvat sanat. Hänen kasvatusäitinsä on nekromantikko, joten Perro tietää, että Tuhkan marionetti tarvitsee verta. He viihtyvät hyvin toistensa seurassa, kunnes Perro katoaa ja Tuhka jää yöpakkasten armoille. Hän kuitenkin pelastuu ja päätyy Marionettimiehen oppiin Outonäköisyyden laakson marionetti- ja varjoteatteriin tekemään kuvaelmia.

Marionettimies on tarinan mysteerihahmo. Hän on pitkä ja laiha mies, joka pitää kasvojensa suojana luusta tehtyä naamiota. Tuhka tutustuu Marionettimiehen muihin, nuoriin oppilaisiin ja
kiintyy oppi-isäänsä. "Haavani paranivat ja löysin rauhan - tunsin jopa onnea aina silloin tällöin, kun istuin kahden Marionettimiehen kanssa tulen äärellä kirjaa lueskellen ja marionettien kanssa harjoitellen." Taustalla häilyy edelleen ajatus Perrosta ja Kuoleman vieraillessa ensimmäistä kertaa teatterissa rauha rikkoutuu.

Toinen puoli tarinaa on pappi Loew, joka pelätty inkvisitio ja jättiläismäiset, kömpelöt golemit takavasemmallaan hallitsee kaupunkia. Inkvisiotio tuomitsee armottomasti ja syyttömiä ei ole olemassakaan. "Pappi Loew katseli kiinnostuneena, kun elämä katosi yövartijan silmistä. Äsken täällä, nyt jo poissa." Mies janoaa yhä enemmän valtaa ja hänellä on suunnitelmansa. Hän ei kaihda väkivaltaa tai ihmisuhreja. Pappi Loew pelkää ainoastaan menneisyyden aaveita ja haikailee entistä rakastettuaan. Lopulta nämä Tuhkan ja pappi Loew'n tarinat kohtaavat.

"Ajattelin rakkauttakin. Ajattelin toiveitani ja tulevaisuutta. Aamun
sarastaessa minusta tuntui, että olin tyhjä ajatuksista mutta täynnä valoa."

Paula Silvonen maalaa kirjan sivuille keskiajankaltaisen, synkän ja irvokkaankin maailman, mutta toisaalta niin kiehtovan ja erikoisen. Kaduilla vallitsee ulkonaliikkumiskielto ja ties mitä on meneillään jykevien rakennusten seinien sisällä ja luolissa. Kauhuromantiikkaan kuuluu kuitenkin myös se valon pilkahdus eli rakkaus, joka on taidokkaasti kuvattu. Toista samanlaista romaania en tiedä, vaikka alle yritin etsiä toisia samantyylisiä kirjoja tunnelmaltaan tai aiheiltaan. Nukkemestari on niin omalaatuinen, että nautin lukemisesta paljon. Ja se on vasta kirjailijan esikoisromaani, joten jään innolla seuraamaan mitä Silvonen mahdollisesti seuraavaksi kirjoittaa.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Muita samankaltaisia...


...aiheeltaan
Jessie Burton: Nukkekaappi

...tunnelmaltaan
Marissa Mehr: Veristen varjojen ooppera
Tiina Raevaara: Yö ei saa tulla
Matthew G. Lewis: Munkki 


_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
★½
Paula Silvonen - Nukkemestari
Myllylahti, 2016
Arvostelukappale

19.7.2017

Kuvakirjoja 2017






Huomaan, että tänä vuonna kuvakirjat ovat jääneet pahasti taka-alalle, mutta näin kesällä on aikaa korjata asia. Olen törmännyt kuitenkin hyviin vinkkeihin tänä vuonna ilmestyneistä lastenkirjoista ja haluankin tuoda ne blogiini asti. Kotimaiset kirjat oli tarkoitus näkyä paremmin ja huomaan, että näistä vain yksi on suomalaisen tekijän. Pitää siis käydä vielä etsimässä kotimaisia vinkkejä.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Milla & Mari

Milla ja Mari ovat sisatuksia ja kuvakirja näyttää miten tytöt kuluttavat aikaansa juna-asemalla ja matkalla. Monenlaista hauskaa he keksivät, mutta välillä tulee riitojankin. Sitten sovitaan.


"Milla mietti sanojaan joita ei pitänyt sanoa ja painoi ne piiloon. Hän keksi paljon kivempia sanoja joista syntyi taas silta heidän välilleen."

Konkreettinen junamatka toimii myös symbolisessa merkityksessä: riidan ollessa pahimmillaan sataa ja junassa on yhteys poikki. Ystävyyden taas rakentuessa ennalleen mennään sillan yli.
Tekstiä on vähän, joten paljon kuvien varassa. Kuvitus on herkkää ja taidokasta. Nostalginen kuvitustyyli hämäsi kirjastossa hetken, kun ajattelin tämän olevan joku vanha kirja, vaikka nimenomaan etsin uutuuksia. Mutta todella mukavaa siis, että tyyli ei ole totaalisesti kadonnut nykymaailmasta.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Kyllä, sanoi Koala

Kalle-koalan spesiaalialaa on päiväunet eukalyptuspuussa. Se ei pidä maan tasalla olevasta melskeestä, joka vaikuttaa kiireiseltä ja levottomalta. Kallen päivät kuluvat aina samalla tavalla, eikä koskaan tee mitään uutta. Se ei tahtoisi lähteä edes muiden eläinten leikkeihin mukaan, kun puussakin riittää hommaan. Myöhemmin koala katuu hiukan valintaansa, kun alhaalta kuuluu nuotiolauluja. Oikeasti koala pelottaa kaikki mahdolliset vaarat alhaalla maassa. Sitten olosuhteiden pakosta se joutuu jalkautumaan maankamaralle, eikä siellä olekaan niin kamalaa.

Kirjassa on hauskaa riimittelyä. Se kertoo uskaltamisen ilosta ja uuden löytämisestä - ei mikään itsestäänselvyys vanhemmallekaan lukijakunnalle. Kuvituksessa on draamantajua ja kuvat taitavatkin olla koko kirjan suola. Itse ihastelin voimakkaita värejä ja jännittäviä kuvakulmia.


_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Kadonneiden eläinten saari

Pasi Pitkänen on tuttu Mörkövahdin ja Kepler62 kautta ja nyt häneltä ilmestyi oma, hyvin tunnistettava kuvakirja, joka huokuu seikkailuhenkeä ja viidakon huminaa.

Matias vie pikkusiskonsa Jennin syntymäpäivälahjaksi sirkukseen ja kesken esityksen sirkuksen katon läpi rysähtää valtava musta olento, joka vie Jennin ja lavalla kyyhöttäneen leijonanpennulla mukanaan. Matias lähtee perään lavan takaa löytynyt leijona mukanaan ja alkaa huima viidakkoseikkailu. He päätyvät saarelle, jossa oleskelee omituisia eläimiä. Enää pitää vain etsiä Jenni ja leijonanpentu.

Kadonneiden eläinten saari on hienosti mietitty kokonaisuus kannesta kanteen. Nyt jo alkaa tuntua siltä, että Pitkäsen kirjojen kohdalla voi luottaa hyvään, laadukkaaseen tarinaan ja tietysti huiman hienoihin, värikylläisiin kuviin. En saa niistä koskaan tarpeekseni. Sanomaltaan kirja tarttuu tärkeään aiheeseen, joten toivottavasti tämä vauhdikas tarina päätyy monien lasten ja aikuisten luettavaksi.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Danny Parker - Milla & Mari
Kuvitus: Freya Blackwood
(Molly & Mae, 2016)
Karisto, 2017
Kirjastosta


Rachel Bright - Kyllä, sanoi Koala
Kuvitus: Jim Field
(The Koala Who Could, 2016) 
Mäkelä, 2017
Kirjastosta


Pasi Pitkänen - Kadonneiden eläinten saari
Wsoy, 2017
Kirjastosta

16.7.2017

4v synttärit ja kirjaostoksia


Meinasi blogisynttärit mennä ihan ohi. Hurja Hassu Lukija täytti eilen jo neljä vuotta(!). Huh, mihin se aika oikein menee. Bloggaamisesta on muodostunut jo niin luonnollinen osa elämää, etten muista enää millaista oli kirjoittaa vihkoihin lukupäiväkirjaa. Tätä kautta on päässyt jakamaan kirjarakkautta muiden kanssa, enää lukeminen ei ole yksinäinen harrastus. Ahkerasti käyn muiden blogeja tutkailemassa ja kirjavinkkejä etsimässä sekä yritän kommentoida usein, mutta kun seurattavia on melkein parisataa, niin aina ei ihan kaikkialle pysty kirjoittelemaan. Olen saanut bloggareiden joukosta ystäviä, joiden kanssa yhteys toivottavasti pitää jatkossakin 😊

Tällä hetkellä odotan Hel-YA! (Helsinki Young Adult Literary Convention) -tapahtumaa ja syksyn kirjamessuja - sekä kaikkia ihania uutuuksia mitä on tulossa. Ja niitä yli sataa lukematonta omasta hyllystä. Ja kirjastolainoja. Ja ja ja... Mikä ihana vuosi onkaan tulossa.

Synttärihengessä esittelen samalla uusimmat kirjahyllyasukkaani, jotka olen ostanut tämän vuoden aikana, sillä arkistoja tutkaillessani huomasin, että ole pitkään aikaan esitellyt kirjahankintoja täällä blogin puolella. Instatilini on enemmän ajantasalla näistä jutuista.


Tuula Karjalainen: Tove Jansson - Tee työtä ja rakasta
Ennustan, että tästä vuodesta tulee kunnon Tove Jansson -vuosi, sillä hänen kirjojaan olen ehtinyt lukea monta ja postissa sain juuri uusimman kirjan, Bulevardi ja muita kirjoituksia, josta on luettuna ensimmäinen novelli. Varmasti todella hyviä loputkin. Muumimaailma ja todellisuus -teoksen kautta olen jo Janssoniin tutustunut, mutta lisätieto ei ole pahitteeksi.

Erin Morgenstern: Yösirkus 
Tätä näkee vähän väliä siellä sun täällä ja kirja vaikuttaa juuri sellaiselta, josta voisin tykätä paljon. Outo, rönsyilevä sirkusmaailma vetää puoleensa.

David Mitchell: Pilvikartasto
Sen verran tiedän, että tästä on elokuva tehty, jonka olen tallentanutkin, mutten katsonut, koska kirja pitää lukea ensin. Monikerroksinen seikkailu kuulostaa haastavalta, toisaalta ei kai tätä ole turhaan niin monesti palkittu.


Hugh Howey: Siilo 
Scifi trilogian ensimmäinen osa, jossa maailma on saastunut elinkelvottomaksi. Selvästi tarina vähän synkempiin hetkiin.

Philip Teir: Talvisota
Luin ensimmäisen Teirini vasta keväällä ja pidin kovasti. Talvisotaa on kenties kehuttu vielä enemmän, joten ei tarvinnut kauaa miettiä ostanko. Alaotsikolla avioliittoromaani kulkuva kirja herättää kiinnostuksen.

Mark Helprin: Talvinen tarina
Ei nimen perusteella ehkä mikään kauhean hyvä kesäkirja, mutta säästetään kylmään talveen 😄 Tässä kirjassa riittääkin lukemista, joten rakkaustarina murtovarkaan ja kuolemansairaan Beverlyn välillä New Yorkissa vieköön mukanaan.



Kate Morton: Kaukaiset hetket
Luulin lukeneeni Mortonilta enemmänkin, mutta näköjään vasta yksi kirja korkattu. Paluu Rivertoniin oli hieno romaani, joskin odotan löytäväni kirjailijalta vielä täydellisemmän tarinan - ja uskon myös vahvasti sen löytäväni. Hyllystä löytyy myös ennestään Hylätty puutarha, jonka pariin haluaisin kesällä ehtiä.

Joyce Carol Oates: Putous
Kirjoitustyyli uppoaa minuun täysin. Vaikken aina ole täysin itse tarinasta nauttinutkaan, niin kieli on saanut hurmokseen. Blondi oli jotain niin suurenmoisen hienoa, että tunnen jopa pienoista pelkoa aloittaa uutta kirjaa Oatesilta. Voiko mikään enää nousta samalla tasolle?

Isabel Allende: Ääretön suunnitelma ja Sydämeni Inés
Allende-kokoelmani alkaa olla täysi ja olen iloinen, että törmäsin vihdoin näihin puuttuvaan kahteen. Henkien talo on ollut yksi parhaita kirjoja ikinä eikä yhtään huonommaksi jäänyt Rouva Fortunan tytär tai
Auroran muotokuvakaan. Ehkä luen jo kesällä Sydämeni Inéksen, joka on tositapahtumiin perustuva romaani köyhän ompelijattaren tiestä sankarittareksi.


Looking good. Reilu puolivuotta on mennyt ja ostelu on pysynyt hyvin maltillisena. Katson nykyään paljon tarkemmin mitä ostan ja olen pienentänyt hankintalistaa. Näistä olen kuitenkin innoissani! Minulla alkoi juuri sopivasti kesäloma, joten toivottavasti ehdin lukea paljon ja pidän kenties jossain välissä oman lukumaratonini, kun en harmikseni ole ehtinyt mukaan kahteen edelliseen.

Aurinkoista kesää teille ihanat lukijat!
 

13.7.2017

Viimeksi katsotut Netflix-sarjat


Uusi ystävä astui hetkeksi elämääni. Tunnette hänet varmasti nimeltä Netflix. Siitä seurasi tietysti jumiutuminen tv:n ääreen (ehkä on ihan hyvä, etten itse sitä omista). Päätin piristää blogiani hyppäyksessä sarjojen ihmeelliseen maailmaan ja alla on esiteltynä kolme hyvää tv-sarjaa, jotka tutkimusmatkallani löysin. Kaksi niistä tiesin etukäteen katsovani ja kolmas valikoitui ihan fiiliksellä. Ja kas vain, huomaan, että kaikki kolme perustuvat enemmän tai vähemmän johonkin kirjalliseen tuotokseen.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Uusi Sherlock
4. kausi
Trilleri/Rikos
2017

Yhdessä Sherlock-kaudessa on vain kolme jaksoa, mutta ne tuntuvatkin enemmän elokuvilta, sillä kestoa on puolitoista tuntia. Siinä ajassa ehtii jo kehitellä kunnon tarinan ja päästä tunnelman kanssa pidemmälle. Ne jotka eivät kyseistä sarjaa tunne, niin kyse on löyhästä sovituksesta Arthur Conan Doylen Sherlock-tarinoihin, mutta modernissa Lontoossa. Todella hyvä sarja, katsokaa.

Uusi Sherlock on parhaimpia sarjoja ikinä ja pitkän odotuksen jälkeen pääsin viimein katsomaan uusimman kauden. Neljäs kausi olikin jo paljon synkempi, vaikka ainahan nämä ovat olleet jollain tapaa raskaita. Olen enemmän tottunut siihen, että Sherlock (Benedict Cumberbatch) selvittelee sattumanvaraisia rikoksia Watsonin (Martin Freeman) kanssa ja siinä lomassa he naljailevat toisilleen, mutta nyt kaikesta oli tullut paljon henkilökohtaisempaa, kaikki liittyi suoraan Sherlockiin.

En voi sanoa tykänneeni sekoilevasta Sherlockista, hänenhän pitäisi olla fiksu ja kaiken tavanomaisen yläpuolella. Koko tämän kauden suurin juoni oli niin keksitty juttu, taisi käsikirjoittajilta loppua kunnolliset ideat kesken. Toisaalta Sherlockin menneisyys paljastuu ja näin ollen hänen käytöstään voi paremmin yrittää ymmärtää.

Pidän sarjan nopeatempoisesta tavasta edetä, se on toisinaan aikamoista aivojumppaa, jos itse yrittää ratkaisua pohtia tai pysyä perässä Sherlockin huimissa päätelmissä. En pistä pahakseni, jos sarja saa lisää tuotantokausia.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _


A Series of Unfortunate Events
1. kausi
Seikkailu/Draama/Perhe
2017

Boudelairen sisarukset Violet (Malina Weismann), Klaus (Louis Hynes) ja Sunny (Presley Smith) jäävät orvoiksi kodin palatessa poroksi ja ystävällinen, mutta ei kovin teräväpäinen Mr. Poe (K. Todd Freeman) on määrätty etsimään heille uuden kodin. Kuvioihin astelee kreivi Olaf (Neil Patrick Harris), joka kovasti haluaa (latteasti ilmastuna) lasten huoltajaksi heidän rahojen takia. Pelottava ja pakkomielteinen kreivi ei kuitenkaan omatoimisia lapsia huijaa, jotka sinnikkäästi yrittävät pysyä hänen pitkien kynsien ulottumattomissa. Aikuiset eivät kuitenkaan näe kreivi Olafin naamion taakse, vaikka hän hyvin avoimestikin ilmaisee olevansa rahan perässä, lapsien hyvinvointi ei voisi vähempää kiinnostaa.

A Series of Unfortunate Events perustuu Lemony Snicketin kirjoittamaan nuortenkirjasarjaan, Surkeiden sattumusten sarja. Ensimmäisen kauden aikana käsitellään kirjasarjan neljä ensimmäistä osaa. Kertojana on Lemony Snicket, joka omalta osaltaan toi väriä sarjaan välihuomautusten ja varoitusten kera. Tv-sarja on hupaisalla tavalla välillä hyvinkin överi. Ankeudesta huolimatta se on huumoripitoinen ja nokkela - mikäli tietysti natsaa oman huumoritajun kanssa yksiin. Visuaalinen ilme on synkkä väreiltään, hyvin unenomaista ja epätodellinen. Netflix myös ovelasti mainostaa itse itseään sarjassa. Ja sarjalla on hieno tunnusmusiikki.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _


Riverdale
1. kausi
Draama/Rikos/Mysteeri
2017

Tiesin kyllä ennestään Achie-sarjakuvasta, mutten ole lukenut niitä. Juoni ja näkemäni traileri vaikuttivat sopivan mystisiltä, joten otin riskin ja lähdin katsomaan sarjaa. Heti alussa koin vahvoja Twin Peaks fiiliksiä: tavallinen pieni kylä, jossa pinnan alla kytee salaisuuksia ja jotain uhkaavaa.  Kaikki alkaa oikeastaan siitä, kun lukiolainen Jason Blossom katoaa ja löytyy myöhemmin kuolleena.

Sarja seuraa nuorten joukkoa, joka yrittää päästä tragedian yli ja selviytyä samalla koulumaailmasta ja ihmissuhteista. Suloinen naapurintyttö Betty (Lily Reinhart) on ihastunut punapää Archieen (K. J. Apa), mutta äitinsä kanssa Riverdaleen juuri muuttanut Veronica (Camila Mendes) saa Archien huomion osakseen. Mitään tavanomaista koko kauden kestävää kolmiodraamaa tästä ei (onneksi!) kehkeydy, vaan Betty ja Veronica ystävystyvät ja heistä tuleekin varsinainen power duo. Nuorten sarjan hengessä jollekin on tietysti langetettava mean gils -status ja sitä kruunua kantaa kuolleen Jasonin kaksoissisar Chery (Madelaine Petsch), joka tuntuu salailevan asioita Jasonin kuolemaan liittyen. Sitten on vielä sarjan kertojaäänenäkin oleva, Archien entinen paras kaveri, Jughead (Cole Sprouse), joka kirjoittaa ylös kaikki tuona kesänä tapahtuneet asiat.

Nuoret pääsevät selville Riverdalen salaisuuksista ja kaikenlaista outoa tuntuu olevan meneillään siellä sun täällä. Täytyy sanoa, että naiset hallitsevat tätä sarjaa täysin! Parasta oli ehdottomasti Veronican ja Bettyn kosto naisia huonosti kohteleville urheilujätkille. En tiedä johtuiko se naisten vahvoista rooleista vai heikommasta näyttelemisestä, mutta miehet jäivät vähän latteiksi heidän rinnallaan. Go gilrs!

Pitkin ensimmäistä kautta on meneillään kaikkea kiinnostavaa ja sarjassa on hyviä juttuja ystävyydestä, moraalista ja itsekunnioituksesta - ja siitä, että meidän naisten pitää pitää yhtä. Päälleliimatulta tuntui kiintiöhomo, joka oli kaiken lisäksi hyvin stereotyypinen. Hänet olen nähnyt jo miljoona kertaa. Huvittuneisuutta sen sijaan sai aikaan Blossomien perhe, joka varmasti olisi buukattu, jos Twilight aikoinaan olisi etsinyt punapäistä vampyyriperhettä. 😂

Riverdale on sopivan tummansävyinen ja mystinen sarja, johon jäin kieltämättä erittäin koukkuun.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Oletko katsonut kyseisiä sarjoja? Mitä pidit?


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...