15.10.2017

Georgia Byng - Molly Moon ja hervoton hypnoosiseikkailu


Mooly Moon katsoi vaaleanpunaisia, läiskikkäitä 
jalkojaan, jotka olivat kirjavat kuin sikanautasäilyke.

On tämä uudelleen lukeminen kivaa puuhaa. Molly Moonit luin lapsuudessa ja silloin kaikki kirjat luki niin intensiivisesti mukana eläen, että muistin helposti jopa osan tapahtumista. Tuolloin kirjoitin lukupäiväkirjaan, että "Varo vain Harry Potter!" 😄 Melkoinen haastaja Molly onkin, vaikka tarina ei ole lähellekään yhtä eeppinen kuin arpiotsaisen pojan seikkailut pimeyden voimia vastaan.

10-vuotias Molly Moon asuu Hardwick House-orpokodissa, jonka ilkeä johtajatar Andersson on ottanut Mollyn silmätikukseen. Orpokodin muutkin lapset ovat ilkeitä hänelle ja Mollyn ainut ystävä on Rocky, joka saakin itselleen adoptioperheen. Molly löytää sattumalta kirjastosta ikivanhan Hypnoosikäsikirjan, jonka oppien voimin hänen on mahdollista lentää New Yorkiin aikomuksenaan muuttaa elämänsä kertaheitolla parempaan suuntaan ja etsiä samalla Rocky. Mukaansa Molly ottaa orpokodin johtajattaren Petula-mopsin. Aivan tytön kannoilla on katala professori Nockman, joka havittelee itselleen Hypnoosikäsikirjaa ja sitä kautta - ei mitään vähempää kuin - koko maailman herruutta.

Kirjassa on tuttu, toimiva tarina kiusatusta päähenkilöstä, joka lopulta näyttää kaikille ja jonka elämä muuttuu paremmaksi. Happy end. Pidin kirjan sanomasta ja sen sisältämistä viisaista ajatuksista. Itsensä rumaksi mieltämä Molly oppii lopulta pitämään peilikuvastaan "Hän oli totisesti muuttunut sen marraskuun illan jälkeen, jolloin oli seissyt kukkulalla ja vihannut elämäänsä ja itseään" ja tunnistaa oikeat ystävänsä. Samaistumista ei haittaa myöskään se, että Mollyn lempipaikkoja on (tietenkin) kirjasto.

Kirjassa on mukavasti huumoria ja yllättäviä juonenkäänteitä, jotka varmasti pitävät etenkin nuoret lukijat otteessaan, enkä minäkään voi väittää olleeni tylsistynyt. Molly Moon ja hervoton hypnoosiseikkailu on Georgia Byngin esikoisteos ja sen jälkeen on ilmestynyt kolme jatko-osaa. Hienot nettisivut löytyy (banneri!) täältä.

½
Georgia Byng - Molly Moon ja hervoton hypnoosiseikkailu
(Molly Moon's Incredible Book of Hypnotism, 2002)
Wsoy, 2003
Halloween lukuhaaste
Omasta hyllystä

11.10.2017

Jussi Adler-Olsen - Vanki


Carl astui askeleen kohti peiliä ja silitti
sormellaan ohimoa, johon luoti oli asunut.

Hetkeen en ole dekkareita lukenut, mutta näin syksyn kynnyksellä sellaisen valitseminen tuntui aika luonnolliselta valinnalta. Dekkareiden kanssa aikakin kuluu yleensä nopeasti ja lukeminen tuntuu helpolta. Jussi Adler-Olsenin Vanki aloittaa Osasto Q -dekkarisarjan.

Carl Morck on kokenut rikospoliisi, jolle työ on koko elämä, mutta eräs työkeikka menee pahasti pieleen: hänen työkaverinsa kuolee ja toinen joutuu vakavassa tilassa sairaalaan. Itsekin luodin saaneena Carlin palo työhön sammuu. Hänestä tulee töissä maanvaiva ja kollegat tekevät hänestä valituksia. Väkivaltayksikön päällikkö keksii loistavan ratkaisun saaden samalla oman lehmänsä ojasta: ylemmän tahon painostuksessa hän perustaa Osasto Q:n joka tutkii vanhoja, ratkaisemattomia rikoksia ja vetäjäksi nimitetään Carl.

Osasto Q toimii erillään muista, tarkemmin ottaen kellarissa. Poissa muiden tieltä. Hän teki kuitenkin aina mielensä mukaan, toisin sanoen ei yhtikäs mitään. Ei ole kuitenkaan niin hauskaa olla pomo, jos ei ole alaisia ja Carl tietää mistä naruista on vedettävä saadakseen sellaisen. Hän saa avuksi omalaatuisen ja toimeliaan Hafez el-Assadin. Heidän ensimmäinen juttunsa on viisi vuotta sitten kadonneen poliitikko Merete Lynggaarsin tapaus.

Sen lisäksi, että kirja on silloin tällöin sattunut silmään, niin kiinnostuin tästä ennen kaikkea Carlin takia. Hänen tilanteensa kuulosti sen verran psykologisesti mielenkiintoiselta ja erilaiselta muihin lukemiini dekkareihin verrattuna. Carl osoittautuikin varsinaiseksi luonnonvoimaksi, jonka päättäväisyyden edessä muiden oli taivuttava - olivatpa he sitten alempi- tai ylempiarvoisia. Tosin muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ja ne taas Assad hoiti luontevasti Carlin hämmästykseksi.

"Tiedätkö mitä", mies vastasi ja tapitti Carlia tiukasti silmiin. "Vaikka ihminen onkin paska, voi hänessä silti olla vähän arvokkuutta. Mitä mieltä itse olet?"

Kirjassa vuorottelee Carlin ja Mereten osuudet, eikä jälkimmäinen ollut kovinkaan mieltäylentävää luettavaa. Olisin halunnut pysytellä vain visusti Carlin ja hänen apurinsa seurassa. Niissä kohdissa oli sentään välillä jotain hymyilemisen arvoisia kohtia, mutta Mereten kohtalo oli kolkko ja synkkä, jonka painostavuus syntyi ihan muista jutuista kuin esimerkiksi fyysisestä väkivallasta. Vanki on vetävä aloitusosa ja lisää on luettava.


Jussi Adler-Olsen - Vanki
(Kvinden i buret, 2007)
Gummerus, 2013
Omasta hyllystä

8.10.2017

J. P. Koskinen - Ystäväni Rasputin


Kesäkuun lopussa Grigorin hermostuneisuus palkittiin.

J. P. Koskisen Ystäväni Rasputin kertoo Grigori Rasputinin viimeisistä vuosista ennen Venäjän vallankumousta. Vallankumous oli kone, joka tarvitsi käynnissä pysyäkseen verta ja lihaa, sehän oli jo nähty. Rasputin on päässyt vaikutusvaltaiseksi henkilöksi tsaariperheeseen, koska hän - ei perheen oma lääkäri - pystyy pitämään nuoren kruunuperijä Aleksein verenvuototaudin aisoissa. Kun ihme tapahtui, Mama itki niin kauan, ettei hänellä enää ollut kyyneliä. Perhe uskoo, että Jumala on lähettänyt Rasputinin suojelemaan heitä.

Takakannesta: Nuori Vasili-poika jää orvoksi ja Jerusalemiin matkalla oleva palavasilmäinen pyhiinvaeltaja ottaa hänet oppipojakseen. Grigori Jefimovit Rasputin on Pietarin aatelistoa kuohuttava mystikko, joka jakaa vallanpitäjien ja kansan mielipiteet, mutta johon tsaariperhe luottaa kuin peruskallioon. Rasputin alkaa kasvattaa Vasilia erikoisin metodein, tavoilla jossa pyhyys ja synti kulkevat käsi kädessä, ja paholainen vaanii aina Jumalan selän takana. Vasili pääsee Rasputinin avulla seuraamaan tsaari Nikolai II:sen perheen viimeisiä, traagisia vuosia. Suurvaltapolitiikkaan sotkeutuvan Rasputinin seurassa mikään ei ole selvää, ei edes elämän ja kuoleman välinen raja.

Rasputin yllä on mystinen viitta, joka tekee hänestä kiinnostavan hahmon senkin vuoksi, että hän vaikutti omalta osaltaan vallankumoukseen. Tsaariperheessä hänestä pidetään, mutta melkein kaikki muut, kansa mukaanlukien, pitävät häntä huijarina ja irstailijana. Koko kirja alkaakin Rasputinin murhayrityksestä, joka tietenkin epäonnistuu. Historiantunneilla korvansa auki pitäneet kuitenkin tietävät paremmin mitä lopulta on luvassa.

Muistin, kuinka Grigori oli sanonut minulle, että oli upottava yhä syvemmälle, kokonaan pohjaan saakka, täydelliseen pimeyteen, jotta ylösnousemuksen armo olisi riittävän suuri. Jollakin tavalla ymmärsin, että niin sen täytyi olla, ei ollut muuta tietä. En kuitenkaan ollut enää aivan varma, kykenikö edes Grigori nousemaan niistä syvyyksistä, joihin hän oli vajoamassa.

Rasputinin tarina kerrotaan oppipoika Vasilin silmin, jonka tehtävä on kirjoittaa ylös vihkoonsa kaikki mitä hän näkee ja kuulee. Vasilin kautta lukijalle avautuu Rasputinista rakastavampi kuva. Hän on kuin isä äitinsä menettäneelle Vasilille. Hänen katseensa syttyi ja sammui, välillä hän katsoi minua epäluuloisesti kuin kettu, hetkessä silmät suorastaan loistivat hellää rakkautta. Hän oli kuin liekki tuulessa, joka lepattaa suuntaan ja toiseen, meinaa hiipua mutta roihahtaa uudelleen. Vasil ihastuu tsaariperheen Anastasiaan (kaikille tuttu ainakin piirroselokuvan muodossa).

Jälleen sai lukea palan historiaa, mutta itselle miellyttävässä muodossa eli kiinnostavana fiktion ja faktan sekoituksena. Ennen Ystäväni Rasputinia olin lukenut J. P. Koskiselta vain Hallava hevonen -lastenkirjan. Ystäväni Rasputin on hyvin kirjoitettu ja haluan kyllä lukea Koskiselta lisää.

★½
J. P. Koskinen - Ystäväni Rasputin
Wsoy, 2013
Omasta hyllystä

4.10.2017

Heinähattu ja Vilttitossu 4/9


Ovikello soi kovaa.

Päätinkin sitten lukaista koko Heinähattu ja Vilttitossu -sarjan läpi lukuunottamatta kahta ensimmäistä sekä joulukirjaa, jotka olen jo aiemmin lukenut. Lapsuudesta en näitä kirjoja muista eikä sisällötkään herättäneet mitään tuttuuden tunnetta. Tässä postauksessa on esiteltynä lyhyesti neljä ja loput viisi niputan yhteen loppuvuoden aikana.

Heinähatun ja Vilttitossun vaari tulee yllättäen perheen luokse kylään kirjassa Heinähattu, Vilttitossu ja vaari, sillä mummi on alkanut Knapperware-konsultiksi ja nyt vaari joutuu tekemään omat ruuatkin. Pikkuveli on innoissaan, mutta Hanna-äiti ärsyyntyy vaarin sotamuisteloihin ja jatkuviin toivomuksiin, nyt elämä tuntuu menevän kauhanvarressa. Matti-isäkin unohtelee vain asioita. Hanna ryhtyy hänkin Knapperware-konsultiksi, sillä haluan kokea tavallisen naisen elämää. Näin ollen vaari pääsee kokkailemaan perheelle. Perhe huomaa myös lumessa näkyvät jäljet ja ryhtyvät pyydystämään hiipailevaa rikollista.

- Tullaanko menikin vanhoina samanlaisiksi kuin me nyt ollaan?
- Tullaan kai, Heinähattu vastasi.
- Miksi sitten välillä pitää olla erilainen? Vilttitossu kysyi.

Kirjassa Heinähattu ja Vilttitossu loman tarpeessa Vilttitosssu päättää, että lapset ovat kirjan nimen mukaisesti loman tarpeessa, sillä sellaiset lapset ovat aivan velttoja, harmaita ja hiljaisia. Matti ei ole aivan innoissaan ajatuksesta, sillä hän on keksinyt ettei talossa ole minkäänlaista pelastussuunnitelmaa. Seuraa tulipaloharjoitus, opastusta kotitapaturman välttämiseksi ja eksymisen harjoitteleminen. Lopulta he pääsevät lomalle asti, kun Hanna voittaa koko perheen risteilyn, mutta kuvitelma rauhallisesta lomasta taitaa jäädä haaveeksi.

Heinähattu ja Vilttitossu rosvojahdissa -kirjassa Alibullenin neideille on tullut vieraaksi Torsti Tattari, pieni, kalpea poika. Vilttitossulla on oma näkemys siitä, miksi Torsti on neitien luona: "Se on täällä koulutuksessa, kun sen vanhemmat eivät jaksaneet enää. Se on hyvin hankalahoitoinen poika." Samaan aikaan neitien tontilla käynnistyvät arkeologiset kaivaukset ja tapahtuu koruvarkaus, jonka takia poliisit Isonapa ja Rillirousku pidättävät yhden Kattilakosken perheestä, mutta muut eivät usko hänen olevan syyllinen.

Vilttitossu lintsaa koulusta, sillä häntä nimitellään Heinähattu, Vilttitossu ja iso Elsassa. Vapaa-ajan kuluksi hän ryhtyy ulkoiluttamaan koiria, josta seuraa kaikenlaisia kommelluksia. Sitten Heinähattu alkaa epäilemään Vilttitossun "hyppytunteja".

Pidän kovasti Markus Majaluoman velmuista kuvituksista, jotka sopivat loistavasti yhteen kirjojen huumorin kanssa. Uskon, että lapsilla  - sekä aikuisilla - on hauskaa näitä lukiessa.

★½
Sinikki Nopola ja Tiina Nopola
Heinähattu, Vilttitossu ja vaari (Tammi, 1991) 
Heinähattu ja Vilttitossu loman tarpeessa (Tammi, 1992)  
Heinähattu ja Vilttitossu rosvojahdissa (Tammi, 1995) 
Heinähattu, Vilttitossu ja iso Elsa (Tammi, 1997)
Kuvitus: Markus Majaluoma
Kirjastosta

1.10.2017

Tove Jansson - Taikurin hattu


Eräänä harmaana aamuna ensilumi laskeutui Muumilaaksoon.

Kevät saapuu Muumilaaksoon ja Nuuskamuikkusen ehdotuksesta ystävykset aikoivat tehdä jotain erikoista kauniin päivän kunniaksi. He kiipeävät aivan vuoren huipulle ja löytävät sieltä korkean, mustan hatun, jonka he vievät mukanaan Muumilaaksoon. "Tällä tavoin he löysivät Taikurin hatun ja veivät sen mukanaan kotiin aavistamatta, että he sen avulla muuttivat Muumilaakson kaikenlaisten taikuuksien ja omituisuuksien temmellyskentäksi."

Alkuun tapahtuu kaikkea hauskaa, mutta sitten meno muuttuu hurjempaan suuntaan. Hemuli saa hattivatit kimppuunsa ja Nuuskamuikkunen näkee Taikurin mustan pantterinsa selässä. Myöhemmin Muumilaaksoon saapuvat pikkuiset Tiuhti ja Viuhti salaperäinen matkalaukku mukanaan.

Taikurin hatusta löytyy kaikki pelottavimmat hahmot kerättynä yhteen: Mörkö (joka puhuu!), Muurahaisleijona, taikuri ja kamalinta on se kun Muumipeikko muuttuu ulkonäöltään (nyt olisi sopiva paikka puhua niistä lapsuuden traumoista). Kaikki on vielä oikein kivasti kuvitettukin, jotta muutenkin verkkokalvoilleni iäksi palaneet kuvat eivät poistuisi vahingossakaan mielestä. Kiitos tästä.
 

Hemuli kokee oman tuskaisen kriisin kerättyään loppuun postimerkkikokoelmansa. Se on nyt täydellinen, eikä raukkaparka tiedä mitä tekisi seuraavaksi. Muilla on onneksi hyviä ideoita Hemulin seuraavaksi projektiksi, mutta hänen kasvonsa olivat vieläkin rypyssä, sillä hän ei mielestään voinut olla iloinen heti näin suuren huolen jälkeen. Ja jälleen tuo muumien erehtymätön ja hellyyttävä logiikka saa sydämen sulamaan: "Taikurin syödessä kaikki uskaltautuivat hiukan lähemmäksi. Sellainen henkilö, joka syö pannukakkua ja hilloa, ei voi olla kauhean vaarallinen. Hänen kanssaan voi puhua."


Tove Jansson - Taikurin hattu
(Trollkarlens hatt, 1948)
Wsoy, 2010
Uudelleen luettua -haaste
Omasta hyllystä

28.9.2017

Kate Morton - Hylätty puutarha


Siellä missä pieni tyttö kyyristeli, oli pimeää,
mutta hän teki niin kuin oli käsketty.

Luottavaisin mielin lähdin Hylättyä puutarhaa lukemaan, sillä Paluu Rivertoniin vei aikoinaan mukanaan ja viihdytti odotetusti. Olin kuullut paljon hyvää myös tästä kirjasta, joten sen valitseminen ei ollut vaikeaa kahden muun Kate Mortonin kirjan joukosta. Sain karvaasti huomata valinneeni aika ennalta-arvattavan järkäleen, jossa oli liikaa aikatasoja, mutta jonka lukemista en lopulta kokenut edes tuskaisena.

Takakannesta: Eksynyt lapsi... On vuosi 1913. Britanniasta viikkokausia matkannut laiva saapuu Australiaan pieni Nell-tyttö kannellaan. Salaperäinen nainen, joka kutsuu itseään Kirjailijattareksi, on luvannut pitää hänestä huolta, mutta tämä on kadonnut jäljettömiin.
Järkyttävä käänne... Tullessaan täysi-ikäiseksi Nell saa tietoonsa salaisuuden,joka muuttaa hänen elämänsä suunnan. Vuosikymmeniä myöhemmin Nell lähtee etsimään totuutta Englannista, Cornwallin tuuliselta rannikoilta ja saapuu Blackhurstin kartanoon, jonka joskus omisti aristokraattinen Mountrachetin suku.
Arvoituksellinen perintö... Vuonna 2005 Cassandra saa isoäidiltään Nelliltä yllättävän perinnön. Mystinen Cliff Cottage salaperäisine puutarhoineen siirtyy hänelle. Cassandra matkustaa Englantiin tutustuakseen perintöönsä – ja ennen kaikkea selvittääkseen vihdoin isoäitinsä Nellin salatun menneisyyden. 



Tarina tapahtuu lomittain kolmessa eri ajassa ja melkein kuin pakosta tällaisessa tilanteessa jostain tarinasta muodostuu aina se muita hitusen kiinnostavampi ja minulle se on 'eksynyt lapsi' eli pienen Nellin osuudet sekä varsinkin sitä ennen tapahtuneet asiat Blackhurstin kartanossa. "Jos tyttö odottaa pelastusta, hän ei opi pelastamaan itseään." Eliza toi kirjaan särmää ja hänen ystävyytensä Rosen kanssa tämän äidin katsoessa pahasti vierestä oli herkullinen. Kartanon väessä oli hyviä, mieleenpainuvia henkilöhahmoja kuten Linus ja odotin aina malttamattomana, että tarina palaisi tuohon 1900-luvun alkuun.

Olisin pärjännyt vallan mainiosti pelkästään noilla osuuksilla, enkä koe varsinkaan Cassandran tuoneen kirjaan mitään lisäarvoa. Romantiikkaa kylläkin, mutta ei juuri syvyyttä. "Muisti on julma emäntä, jonka tahtiin meidän kaikkien on opittava tanssimaan." Ajallinen pomppiminen yhdistettynä lyhyisiin lukuihin sai aikaan vähän hapuilevan lukemisen, kun vei jonkin aikaa, että hahmotin tarinat omiksi, erillisiksi kokonaisuuksiksi. Hylätty puutarha on ainakin viihdyttävä ja mitäpä se olisi ilman F. H. Burnettia. Ei siitä sen enempää. ;)

"-- mikä Elizan puutarhassa sai tuntumaan siltä, ettei niin
suuri upeus voinut syntyä luonnollista tietä. Että niin
hillittömän runsauden aikaansaamiseksi oli tehty kaupat
verhon toisella puolella elävien henkien kanssa."




Muita samankaltaisia

Frances Hodgson Burnett: Salainen puutarha
Julian Fellowes: Belgravia
Rosamunde Pilcher: Simpukankerääjät
½
Kate Morton - Hylätty puutarha
(The Forgotten Garden, 2008)
Bazar, 2015
Omasta hyllystä

25.9.2017

Carlos Ruiz Zafón - Tuulen varjo


Muistan vieläkin sen varhaisen aamun, jolloin
isä vei minut ensimmäisen kerran käymään
Unohdettujen kirjojen hautausmaalla.

Ja minä muistan hyvin ensimmäisen kerran, kun luin Tuulen varjon ja pääsin Danielin ja hänen isänsä kanssa Unohdettujen kirjojen hautausmaalle. Ja sinne mieleni jäi. Blogiin olenkin tuonut tästä seuraavat kaksi osaa: Enkelipelin ja Taivasten vangin ja näin uusintaluvun kautta saan viimein Tuulen varjon osaksi postausten virtaa.

Takakannesta: Kirjakauppias johdattaa aamuyön hämärissä kymmenenvuotiaan poikansa Unohdettujen kirjojen hautausmaalle, kohtalokkain seurauksin. Mystinen pyhäkkö Barcelonan vanhan kaupungin sydämessä muuttaa Danielin loppuelämän. Vanhan paperin, pölyn ja magian keskeltä pojan käsiin etsiytyy Tuulen varjo, jonka kadonnutta kirjoittajaa Julián Caraxia hän alkaa pakkomielteisesti etsiä. Yli vuosikymmenen ajan Daniel seuraa kirjailijan jälkiä läpi rakkauden, väkivallan, ystävyyden ja petoksen labyrintin. Kunnes Caraxin salaperäinen tarina alkaa pelottavalla tavalla toistua hänen omassa elämässään...

Jo kirjan kansista on aistittavissa se mitä on luvassa: mysteereitä, jännitystä, Barcelonan ahtaita kujia, hippu romantiikkaa... Jännittävä kertomus muuttuu aina vain mystisemmäksi hieman naiivin päähenkilömme selvittäessä Julián Caraxin todellista tarinaa ja mukaan sekoittuu pelottaviakin piirteitä (yöunia ei kuitenkaan tarvitse niiden takia menettää). Aloitin tarinani siitä kaukaisesta aamusta, jolloin heräsin kykenemättä palauttamaan mieleeni äitini kasvoja, enkä lopettamut ennen kuin olin muistellut sitä varjojen maailmaa, jonka olin aavistanut sinä aamuna Nuria Monfortin kotona.

Danielin saatua Tuulen varjon itselleen käy ilmi, että hänen änkyttävän parhaan ystävänsä isä, varakas kiinteistönvälittäjä herra Aguilar joka on kirjojen ja kustantamoiden tuntija, ei ole ennen kuullutkaan kirjasta ja Daniel saa pakkomielteen Caraxia kohtaan. Näyttää siltä, että Caraxin kirjoja ei ole jäljellä maailmassa juuri ollenkaan, vaan ne on hävitetty. Kasvottoman miehen myötä synkkä maailma tulee Danielia lähemmäksi ja tarina menetyksistä ja yksinäisistä ihmisistä odottaa löytäjäänsä.
 

"Kirjoista jotka on kirottu, miehestä joka kirjoitti ne,
romaanihenkilöstä joka karkasi kirjansa sivuilta
polttaakseen sen, petoksesta ja menetetystä ystävyydestä."

Lukiessa lempikirjoja uudestaan pelkää aina, että aika on kullannut muistot liikaa eikä kirja näyttäydykään enää niin hohteisessa valossa. Löytyihän sieltä Tuulen varjon sivuilta jotain ikävää, mitä ei voinut vain olan kohautuksella ohittaa vaan joka ärsytti. Nimittäin naishahmot, joiden kauniin kuoren alla oli vain ilmaa. He olivat kaikki tietynlaisen roolin vankeja, jotka ripustautuvat toivottomiin suhteisiin josta ei saa vastakaikua, huonoa kohtelua vain. Naiset nähdään äiteinä tai rakastajina, he ovat miehiä ja heidän oikkujaan varten. Tekee pahaa kirjoittaa muuten ihanasta kirjasta noin, mutta nämä ajatukset ovat pyörineet lukiessa mielessä.

Tuulen varjo on melkeinpä elokuvamainen kokemus, joten ihme ettei tästä ole tehty leffaa. Onhan siinä dramaa, hyvin paljon tragediaa ja tietysti rakkautta. Carlos Ruiz Zafónin kirjojen kanssa tulee aina hirveä matkakuume Barcelonaan, kävelemään sen kujilla ja kortteleissa ja piipahtamaan kahviloissa. Romaani on hyvin visuaalinen ja tekee lukemisesta voimakkaan kokemuksen. Asiat eivät näyttäydy aina niin yksiselitteisinä, vaan ne muodostuvat monimutkaisemmista palasista.

Kirja iskee kultasuoneen siinäkin mielessä, että se hemmottelee oikein olan takaa himolukemiseen taipuvaisia ihmisiä, sillä a) Daniel työskentelee isänsä kanssa kirjakaupassa b) koko kirja kertoo kirjailijasta c) se esittelee Unohdettujen kirjojen hautausmaan (miksei tollasta paikkaa ole oikeasti olemassa?!)

Tuulen varjo on ollut ehdottomia lempparikirjoja ja kyllä se sitä on edelleen, aikaisemmista napinoista huolimatta, sillä eihän tästä voi muuta kuin nauttia. Nyt päästän itseni viimein juuri ilmestyneen Henkien labyrintin pariin ja se matka tulee olemaan varmasti yhtä huikea!


Carlos Ruiz Zafón - Tuulen varjo
(La Sombra del Viento, 2001)
Otava, 2005
Uudelleen luettua -haaste
Omasta hyllystä

Muita postauksia
Carlos Ruiz Zafón: Enkelipeli (#2)
Carlos Ruiz Zafón: Taivasten vanki (#3)
Carlos Ruiz Zafón: Marina
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...