18.11.2015

Liane Moriarty - Mustat valkeat valheet


"Ei kuulosta koulun vitsailuillalta", Patty Ponder 
sanoi Marie Antoinettelle. "Kuulostaa mellakalta."
kirjan alku

Odotin hyvää lukukokemusta ja sen sain - moninkertaisesti. Mustat valkeat valheet tulee aivan varmasti komeilemaan tämän vuoden parhaiden kirjojen joukossa. Tämä keskiluokkainen yhteisö ei jätä kylmäksi!

Tarina alkaa visailuillasta, jonka dramaattisten tapahtumien loppuhuipentumana löytyy ruumis. Ennen sen suurempia paljastuksia palataan kuitenkin ajassa puoli vuotta taaksepäin ja siihen hetkeen, kun kaikki lähti verkkaisesti, mutta varmasti menemään alamäkeen. Australialaisen Pirriween koulussa on nollatoleranssi kiusaamiselle ja erään oppilaan yrittäessä kuristaa luokkakaverinsa, vanhemmat nousevat sotajalalle ja ovat kiinni toistensa kurkuissa.

Tästä lähtöasetelmasta tarina lähtee vauhdilla rullaamaan kohti tuota kohtalokasta iltaa. Kyyti on hurjaa. Jane on vasta muuttanut paikkakunnalle Ziggy-poikansa kanssa ja konflikteihin suorastaan hakeutuva Madeline ottaa hänet siipiensä suojaan, sillä kuristamisepisodin jälkeen pienten koululaisten vanhemmat jakautuvat kahteen leiriin; On Madelinen puoli ja toista joukkiota johtaa kuristuksen uhriksi joutuneen Amabellen äiti Renata.

Miten hurjaksi meno voikaan alakouluikäisten (!) lasten vanhemmilla muuttua. Jokaisella on omat salaisuutensa ja murheensa, jotka ajan myötä paljastuvat lukijalle. Rikkaus tai kauneuskaan eivät takaa onnellista elämää, joten ihmisiä ei tulisi arvoida kulisseja katsellen, vaan yrittää päästä niiden taakse.

Lukujen väliin on upotettu vanhempien ja opettajien huvittavia (pinnallisia) keskusteluja sekä rikosylikonstaapelin huomautuksia murhatutkinnasta:
"THEA: Minä allekirjoitin adressin. Pieni tyttöressukka.
JONATHAN: En tietenkään allekirjoittanut. Pieni poikaparka.
GABRIELLE: Älkää vaan kertoko kenellekään, mutta luulen että allekirjoitin sen epähuomiossa. Luulin sitä adressiksi, jossa vaaditaan kaupunginvaltuustoa tekemään Park Streetille suojatie."

Kirjan lumoava kansikin symbolisesti kertoo yhteisöstä, joka ensinäkemältä saattaa virheettömältä vaikuttaa, mutta pian kulissit hajoavat ja todellisuus paljastuu. Kaunista se ei tule olemaan, mutta täydellisen ulkoseinän kannatteleminen on raskasta. Mielessäni välähti jopa tv-sarja Täydelliset naiset. Herkullinen nautinto draamannälkäisille, salaisuuksien ja valheiden ystäville, sillä hyvän kirjan takuuvarma merkki on se, ettei sitä raaski laskea käsistään ja tämän olisin voinut yhdeltä istumalta hotkaista!

Mustat valkeat valheet ei ollut ainakaan minulle pelkkä välipalakirja tai viihderomaani. Siinä on rankkoja asioita kätkettynä kepeään kirjoitustyyliin, joka saattaa valheellisesti saada kirjan vaikuttamaan helppoiselta luettavalta, vaikka voihan sitä toki niinkin lukea, en kiellä, vaikka sain kuitenkin kirjasta paljon enemmänkin irti. Se on täynnä erilaisia teemoja kuten avioliitto, perheväkivalta, vanhemmuus, ystävyys... Loputtoman kiehtova teos. Kirjasta on ilmeisesti myös tekeillä elokuva, jossa nähdään mm. Nicole Kidman.
_______

Liane Moriarty - Mustat valkeat valheet
(Big Little Lies, 2014)
WSOY, 2015
Kirjastosta lainattu
Tähtiä:

6 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä yksi sellainen kirja, josta luultavasti tulee hyvin tehtynä oikein mainio elokuva. Luin tämän myös aika äskettäin. Minulle tämä oli ehkä aika keskiverto lukukokemus, mutta kiinnostaa kyllä nähdä leffaversio.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas pelkään hieman tuota leffaversiota, Kidman ei suosikkeihin kuulu ja jos kirjasta pitää paljon, niin yleensä leffa on aina pettymys. Mutta saa nähdä, ehkä yllätyn :)

      Poista
  2. Minä olen lukenut myös Hyvän aviomiehen, mutta jotenkin tämä sai minut syttymään vielä enemmän. Aivan mahtava kirja, joka on todellakin paljon enemmän kuin viihderomaani. Ehdottomasti yksi vuoden parhaista käännösromaaneista! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa Krista, että tykkäsit myös :) Hyvän aviomiehen voisin minäkin joskus lukaista, mutta vielä hetken haluan kyllä ehdottomasti makustella tätä kirjaa <3

      Poista
  3. Täydelliset naiset pälkähti minunkin päähäni, kun tätä luin. Pidin kirjasta paljon: helposti lähestyttävä mutta sisältää painavaa asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä kirjaa voi lukea monella tapaa ja siinäpä juuri osa sen viehätyksestä. Sisällöltään se on juurikin täyttä asiaa. Loistolöytö!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...